Lazise matkavinkit

Matkaopas

Lazise
Lazise
Lazise
Lazise
Lazise
Lomamatka Lazisessa houkuttelee järvirannikon hiekkarannalla ja vesiurheilumahdollisuuksilla, mutta myös kaupungin kauneudella ja omanlaisellaan tunnelmalla.

Rantapromenadilla, jonka arkkitehtuuri muistuttaa Venetsian Pyhän Markuksen toria, on rivissä asuinrakennuksia ja pylväskäytäviä, joiden suojissa piilee ympäristöön täydellisesti istuvia baareja, ravintoloita ja kauppoja. Niitä on myös kapeilla kujilla, joista osaa kutsutaan edelleen venetsiaksi nimellä calli. Kaupungissa on monta kaunista kolkkaa, kuten Piazza Vittoria Emanuele sekä satama, jossa uiskentelee edelleen paljon kalastusaluksia. Uudenaikaiset hotellit, kulttuuri- ja urheiluaktiviteetit sekä taustalla liplattava Gardajärvi tekevät lomasta Lazisessa ihanteellisen matkailijoille, jotka haluavat tutustua Veronan maakuntaan.

Lazise on Gardajärven itäpuolella sijaitseva pieni kaupunki, johon voi tutustua vaikkapa viikonloppulomalla kuljeskelemalla herttaisia kapeita katuja. Kaupungin tärkein monumentti, jossa kiteytyy kaupungin koko olemus, on Dogana Veneta. Se on venetsialaisten 1500-luvulla perustama rakennus, jota käytettiin järven kaupallisen liikenteen seurantaan. Lazisen tullirakennusta on käytetty vuosisatojen mittaan useisiin eri tarkoituksiin: siellä on tarkkailtu kaupankäyntiä, kehrätty puuvillasta lankaa, pidetty markkinoita, valmistettu ruutia ja nyt viimeisimmäksi järjestetty kulttuuritapahtumia ja taidenäyttelyitä. Doganaa vastapäätä seisoo kaupungin pääkirkko Chiesa di San Nicolò.

Vain lyhyen matkan päässä niistä on Castello di Lazise, vuoden 1000 aikaan rakennettu linna, joka on puolustanut kaupunkia unkarilaisten hyökkäyksiltä. Linnaa on vahvistettu ja paranneltu ahkerasti, ja nykyisin se on yksi Gardan alueen parhaiten säilyneitä linnoja. Pohjapiirrokseltaan suorakaiteen muotoiseen linnaan kuuluu kuusi tornia, ja siinä on kaksi sisäänkäyntiä. Päätornin huipulla voi edelleen nähdä Scaligerin suvun vaakunat, jotka keisari Maksimilian käski hakata irti, koska asukkaiden keskuudessa oli katkeruutta Scaligerin hallintovallasta. Linnan muurit rakennettiin suojelemaan Italian ensimmäistä vapaata kuntaa (vuodelta 983), ja ne ovat peräisin varhaiskeskiajalta. Muurit suojelivat linnaa, jonka alkuperä on yhteydessä Rooman historiaan. Rooman valtakunta nimesi kaupungin Lacisiumiksi. Linna on luultavasti rakennettu Rooman aikaisille perustuksille keskiajalla, noin 1000-luvulla, kun aluetta hallitsi Venetsian tasavalta. Linnaa käytettiin venetsialaisten tuomarien asuinpaikkana.

Kaupungissa on aina ollut kolme porttia, joihin on kuulunut laskuristikko ja nostosilta. Niitä on kunnostettu toistuvasti. Kaupungin vanhaan keskustaan pääsee Porta Superioresta, joka tunnetaan nykyisin yleisesti Porta San Zenona. Kaupunkia ympäröivien suojamuurien kaksi muuta porttia ovat Porta Lion, joka on saanut nimensä Venetsian tasavallan vaakunassa olevasta Pyhän Markuksen leijonasta, sekä eteläpäässä sijaitseva Porta Nuova eli uusi portti, joka on porteista viimeisimmäksi rakennettu. Uusi portti tunnetaan myös Porta Cansignorion nimellä linnan rakennuttaneen Della Scalan perheen isän mukaan.

Jos aikaa liikenee, matkaa Lazisesta ympäröivien alueiden suosittuihin nähtävyyksiin, kuten Bardolinon tai Peschiera del Gardan kaupunkeihin, tai käy kävelyllä Lazisen lähiöissä Pacengossa ja Colàssa, joissa jatketaan perinteisiä kalastus- ja maatalousammatteja, etenkin erinomaista ekstra-neitsytoliiviöljyä tuottavien oliivipuiden ja viiniköynnösten kasvatusta. Voit myös tehdä retken Monte Baldon vuorelle ja käydä Vittorialessa sekä Gardajärven Brescian-puoleisissa kaupungeissa, kuten Salòssa, Gardonessa, Toscolano Madernossa ja Limone del Gardassa. Alue tunnetaan myös teemapuistoistaan, joihin lukeutuvat muun muassa Gardaland, CanevaWorld, Parco Natura Vivan safaripuisto, kylpyläkeskus ja muita hauskoja kohteita. Vaivattomin tapa järjestää loma Lazisessa on hankkia pakettimatka.

TH Lazise - Hotel Parchi del Garda

TH Lazise - Hotel Parchi del Garda

4 out of 5
via Brusa Lazise VR
Hinta on 151 € per yö ajalle 9.6. viiva 10.6.
151 €
9.6.–10.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Lazise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Asiakkaamme ...
TH Lazise - Hotel Parchi del Garda
Leonardo Hotel Lago di Garda – Wellness and Spa

Leonardo Hotel Lago di Garda – Wellness and Spa

4 out of 5
Localita Le Greghe Lazise VR
Hinta on 199 € per yö ajalle 2.6. viiva 3.6.
199 €
2.6.–3.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Lazise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Asiakkaamme ...
8,8/10 Excellent! (354 arvostelua)
"War ok für Abendessen zu kleine auswahl"

Arvosteltu 10.5.2026

Leonardo Hotel Lago di Garda – Wellness and Spa
Palazzo della Scala Spa Hotel Suites & Apartments

Palazzo della Scala Spa Hotel Suites & Apartments

4 out of 5
Via Gardesana 54 Lazise VR
Hinta on 336 € per yö ajalle 11.6. viiva 12.6.
336 €
11.6.–12.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Lazise. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, 3 ulkouima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä ...
8,8/10 Excellent! (40 arvostelua)
"Underbart hotell, underbar personal och underbar mat. Jättefin spaavdelning och poolområde. Vi mellanlandade här några dagar på vår bilresa söderut och hade inte riktigt tänkt på att hotellet vid första anblick inte ser så barnvänligt ut. Och det är verkligen inte ett ”all inclusive familjehotel” ..."

Arvosteltu 6.5.2026

Palazzo della Scala Spa Hotel Suites & Apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Club del Sole Le Palme Lazise Family

Club del Sole Le Palme Lazise Family

Via del Tronchetto 2 Pacengo VR
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistohotellissa kohteessa Lazise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Lähellä ...
9,4/10 Exceptional! (3 arvostelua)
"Sehr freundliches Personal. Saubere Anlage. Sehr gute Preis - Leistung. Immer wieder gerne"

Arvosteltu 10.5.2026

Club del Sole Le Palme Lazise Family
Residence Borgo Mondragon

Residence Borgo Mondragon

Via Mondragon di Sotto, 14/16 Lazise VR
Yövy tässä residenssissä kohteessa Lazise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Gardaland (teemapuisto) ...
9,2/10 Wonderful! (54 arvostelua)
Loistava hinta-laatusuhde ja upea paikka
"Loistava paikka perhelomailuun. Rauhallinen ja kaunis piha ja uima-allas todella hyvä. Kävelyetäisyydellä pari ravintolaa ja autolla helppo liikkua joka paikkaan. Huoneistoissa perusasiat kunnossa ja kaikki toimii."

Arvosteltu 27.6.2025

Residence Borgo Mondragon
Residence Corte San Carlo

Residence Corte San Carlo

via Malcanton 30, Colà Lazise VR
Yövy tässä ylellisessä residenssissä kohteessa Lazise. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä sijaitsevat ...
9,8/10 Exceptional! (60 arvostelua)
"Eine tolle Unterkunft. Lage idt sehr schön. Cola ist ein kleines Örtchen nicht weit von Lazise. Sehr netter Empfang."

Arvosteltu 29.3.2026

Residence Corte San Carlo
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Lazise lähellä sijaitsevat kaupungit