Tämä 2000 vuotta vanha temppeli, joka sijaitsee muinaisesta arkkitehtuuristaan kuuluisassa Roomassa, on yksi loistokkaimmista esimerkeistä Rooman valtakunnan mahdista ja kunnianhimoisista päämääristä.Alkuperäisen temppelin rakennutti Rooman keisari Marcus Agrippa joitakin vuosikymmeniä ennen ajanlaskun alkua, mutta tänä päivänä nähtävissä oleva Pantheon on peräisin keisari Hadrianuksen valtakaudelta vuodelta 126. Vaikka temppeli rakennettiin lähes alusta asti uudelleen, julkisivussa on ensimmäiselle rakennuttajalle omistettu teksti, joka kuuluu suomeksi: ”Marcus Agrippa, Luciuksen poika, konsulina kolmatta kertaa, rakensi tämänTemppelirakennus on kuuluisa portiikistaan, joka muodostuu suurta päätykolmiota kannattelevista kahdeksasta jykevästä korinttilaisesta pylväsrivistä. Varsinainen rakennus etujulkisivun takana on kuitenkin pyöreä, ja sen vahvistamaton betonista valettu kupolikatto on lajissaan maailman suurin. Rotundan halkaisija on 43 metriä, ja korkeus ruutukuvioisesta marmorilattiasta kupolin huippuun on täsmälleen sama. Kupoli eittämättä kerää vierailijoiden suurimman huomion, mutta katso tarkasti myös lattiaa, joka ei ole muuttunut sitten Rooman valtakunnan aikojen.Rakennus rakennettiin alun perin antiikin Rooman jumalille omistetuksi temppeliksi (”pantheon” merkitsee ”kaikille jumalille”), mutta 600-luvun alkuvuosista lähtien sitä on käytetty roomalaiskatolisena kirkkona. Kristilliseksi kirkoksi muuntamisen jälkeen rakennus muuttui merkittävästi myös sisältä. Rotundan kaarevia seiniä koristavat useat renessanssin mestariteokset, ja monia arvostettuja kristittyjä on haudattu kirkon hautaholviin (muun muassa Italian kuningas Umberto I ja kuuluisa taidemaalari Rafael). Roomalainen mytologia ja kristillinen dogmi yhdistyvät Pantheonissa uljaasti.Miljoonat turistit vierailevat tässä melko ahtaassa monumentissa joka vuosi, joten varaudu siihen, että jono kiemurtelee Piazza della Rotonda -aukiolla joka päivä. Pantheon on pitkistä jonoista huolimatta vierailemisen arvoinen nähtävyys.Pantheon sijaitsee Rooman keskustan alueella, ja se on avoinna joka päivä. Lähialueen kadut ovat liian kapeita busseille, joten parhaiten pääset paikalle taksilla tai jalkaisin. Jotkin bussit ajavat melko lähelle, joten voit kävellä lyhyen matkan niiden pysäkiltä.
Pantheon: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Pantheon
Suunnittele matka ja näe Pantheon
Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.


Relais de la Poste
Rome City Centre
Hinta oli 798 €, hinta on nyt 553 € per henkilö
553 €
per henkilö
6.11.–8.11.
löydetty 1 tunti sitten
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Rooma (FCO)
9,2/10 Upea! (720 arvostelua)
The friendliness and service were top at this hotel. Our room for 4 people was wonderful, stylish and it was wonderfully quiet to sleep there. The location in the heart of Rome was great. It was easy to walk in every direction (30 minutes to each attraction).
The room was not completely spotless, but the overall appearance was very clean.
It was a plus that we could open the window so we could ventilate the room of the humidity that the heating did not remove.
The hotel had its own "water bar" where you could fill your drink bottles (or the glass bottles provided by the hotel) and if you wanted, take some ice.
The extra bed on the sofa was not comfortable. We would have liked a mattress pad or blanket for the hard and slippery leather sofa, (there was just a sheet).
Arvosteltu 12.2.2026

Hotel Le Petit
Rome City Centre
Hinta oli 728 €, hinta on nyt 510 € per henkilö
510 €
per henkilö
13.11.–15.11.
löydetty 1 tunti sitten
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Rooma (FCO)
8,8/10 Erinomainen! (15 arvostelua)
Great location and very convenient for sightseeing. The hotel is close to many popular attractions and places to visit, which made exploring the area easy and enjoyable. I would definitely stay here .
Arvosteltu 19.9.2026
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 268 aktiviteettia
Colosseum-kierros Forumilla ja Palatinuksen kukkulalla, päivä/yö + Arena Ac...
Aktiviteetin kesto on 1 tunti ja 30 minuuttia
9.2 kautta 10, 4102 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 42 aktiviteettia
Trastevere auringonlaskun aikaan: Rooman pienryhmän ruoka- ja viinikierros
Aktiviteetin kesto on 3 tuntia ja 30 minuuttia
9.2 kautta 10, 10 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 37 aktiviteettia
Rooma: yksityinen golfautokierros, keisarillinen kaupunki, nouto hotellilta...
Aktiviteetin kesto on 3 tuntia
9.6 kautta 10, 90 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Nähtävyydet
Näytä kaikki 21 aktiviteettia
Vatikaanin museot ja Sikstuksen kappeli opastettu kierros + Pyhän Pietarin ...
Aktiviteetin kesto on 2 tuntia ja 30 minuuttia
8.8 kautta 10, 1054 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 11 aktiviteettia
Rooman pyöräretken kohokohdat
Aktiviteetin kesto on 3 tuntia
9.2 kautta 10, 11 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Pantheon suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Pantheon: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Hotel Delle Nazioni
Via Poli 7 Rome RM

Hotel Abruzzi
Piazza Della Rotonda 69 Rome RM

Argentina Residenza Style Hotel
Via di Torre Argentina 47 Rome RM

Hotel 55 Fifty five
13 Via della Vite Rome RM

Hotel Artemide
Via Nazionale 22 Rome RM

Marcella Royal Hotel - Rooftop Garden
Via Flavia 106 Rome RM

Condotti Boutique Hotel
Via Mario Dè Fiori 37 Rome RM

Hotel Nazionale
Piazza Montecitorio, 131 Rome RM

Trastevere Roma | UNA Esperienze | Preferred Hotels and Resorts
Via Emilio Morosini 27 Rome RM
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.










































