Potsdamer Platz on yksi kaupunkien jälleenrakentamisen suurimmista menestystarinoista. Kun Berliini jaettiin toisen maailmansodan jälkeen poliittisten rintamalinjojen mukaan, Potsdamer Platzista (Potsdamin aukiosta) tuli ei-kenenkään-maata. Aiemmin Euroopan vilkkaimpiin liikenteen risteyskohtiin kuulunut aukio jäi yhtäkkiä heitteille Itä- ja Länsi-Berliinin väliin. Muurin kaaduttua jälleenyhdistynyt kaupunki halusi palauttaa aukion nopeasti entiseen loistoonsa. Järjestettiin suunnittelukilpailuja, ja koko alueesta tuli Euroopan suurin rakennustyömaa. Nykyisin aukio on täynnä rohkeaa arkkitehtuuria, yritysten pääkonttoreita, asuinalueita, ostoskeskuksia, elokuvateattereita ja julkisia alueita. Tärkeintä on kuitenkin se, että Potsdamer Platz yhdisti aiemmin jaetun kaupungin.Potsdamer Platz on antanut nimensä alkuperäiselle aukiolle ja useille viereisille kortteleille. Aloita alueeseen tutustuminen nousemalla Euroopan nopeimmalla hissillä Panoramapunktille, joka on Kollhof-rakennuksen päällä sijaitseva avoin näköalatasanne. Sieltä on parhaat näkymät Berliinin ylle ja kahdelle aukion vaikuttavimmalle rakennukselle, Sony Centerille ja Debis Towerille. Käy elokuvissa jossakin Potsdamerin Platzin monista elokuvateattereista. Sony Centerissä sijaitsee myös The Filmhaus, eli Berliinin elokuva- ja televisiomuseo. Lyhyen kävelymatkan päässä on Marlene-Dietrich-Platz, joka toimii Berliinin kansainvälisen elokuvafestivaalin tapahtumapaikkana. Osta viimeisimpiä eurooppalaisia muotiluomuksia Potsdamer Platz Arcadenista. Se on kolmikerroksinen lasikattoinen ostoskeskus, jossa on yli 150 putiikkia ja ravintolaa. Astu ulos ja suuntaa läheiseen Tilla-Durieux-Parkiin. Sen leikatut nurmialueet näyttävät pikemminkin suurelta modernilta taideteokselta kuin puistolta. Kokeile puiston keskellä olevia valtavia keinulautoja. Potsdamer Platz sijaitsee Berliinin keskustassa Tiergartenin ja Brandenburgin portin eteläpuolella. Tärkeä paikallis- ja aluejunien keskusasema Berlin Potsdamer Platz sijaitsee Potsdamer Platzin alapuolella.
Potsdamer Platz: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Potsdamer Platz
Suunnittele matka ja näe Potsdamer Platz



H10 Berlin Ku'damm
Arvosteltu 2.11.2018
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 181 aktiviteettia
Kaupunkikiertoajelu hop-on hop-off -bussilla Berliinissä
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 26 aktiviteettia
Berliini: Berliini: Kaupungin kohokohdat - Yksityinen bussikierros
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 19 aktiviteettia
Berlin Icebar -lippu + 3 juomaa sisältyy hintaan
Vesiaktiviteetit
Näytä kaikki 17 aktiviteettia
Berliini: 1 tunnin venekierros sateenkestävällä panoraamakatolla ja oppaall...
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 12 aktiviteettia
Berliini: Friedrichshainin ja Kreuzbergin vaihtoehtoinen pyöräilykierros.
Suositut vierailukohteet

Saksan vakoilumuseo
Voit käydä tutkimassa näyttelyitä kohteessa Saksan vakoilumuseo, joka on kohteessa Berliini sijaitseva museo ja jolla on takanaan kiehtova menneisyys. Vieraile tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen merkittävillä muistomerkeillä ja kaupoissa.

Mall of Berlin -ostoskeskus
Kun lomailet kohteessa Berliini, voit shoppailla tai tehdä ikkunaostoksia kohteessa Mall of Berlin -ostoskeskus. Tutustu tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen kiehtoviin museoihin ja merkittäviin muistomerkkeihin.
Panoramapunkt-näköalatasanne
Ota selvää kohteen Berliini historiasta, kun vierailet kohteessa Panoramapunkt-näköalatasanne. Tutustu tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen kiehtoviin museoihin ja merkittäviin muistomerkkeihin.
Weinhaus Huth
Opit lisää kohteen Berliini paikallisesta historiasta, kun käyt vierailulla kohteessa Weinhaus Huth. Vieraile tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen merkittävillä muistomerkeillä ja kaupoissa.
Tähtien bulevardi
Ota selvää kohteen Berliini historiasta, kun vietät aikaasi kohteessa Tähtien bulevardi. Vieraile tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen kaupoissa ja merkittävillä muistomerkeillä.
Daimler Contemporary
Voit käydä kiertelemässä näyttelyitä kohteessa Daimler Contemporary, joka on kohteessa Berliini sijaitseva museo ja jolla on takanaan kiehtova menneisyys. Käy tutkimassa tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen kiehtovia museoita ja viihdemahdollisuuksia.
Parhaat hotellitarjoukset
Potsdamer Platz: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Scandic Berlin Potsdamer Platz

Park Inn by Radisson Berlin Alexanderplatz

Grand Hyatt Berlin

Hotel Berlin, Berlin, a member of Radisson Individuals

The Mandala Berlin, a Member of Design Hotel

The Ritz-Carlton, Berlin

Berlin Marriott Hotel

Maritim proArte Hotel Berlin

Hilton Berlin
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
- Samankaltaisia lomakohteita kuin Potsdamer Platz
- Potsdamer Platz: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Hotellin teema
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- Alexanderplatz
- Berliinin eläintarha
- Kurfürstendamm-ostoskatu
- Brandenburgin portti
- Checkpoint Charlie
- Berliinin olympiastadion
- Messe Berlin
- Friedrichstraße
- Waldbühne
- Uber Arena
- Berliinin televisiotorni
- Gendarmenmarkt
- Valtiopäivätalo
- Berlin ExpoCenter Airportin messukeskus
- Berliinin muurin muistomerkki
- Hotel Berlin Potsdamer Platz by Leonardo Hotels
- Motel One Berlin - Potsdamer Platz
- Quentin XL Potsdamer Platz Hotel
- Hotel Aldea Berlin Centrum
- TITANIC Gendarmenmarkt Berlin
- Apartments am Brandenburger Tor
- Hotel Gat Point Charlie Berlin
- Garner Berlin - Mitte, an IHG Hotel
- Novotel Suites Berlin City Potsdamer Platz
- NH Collection Berlin Mitte am Checkpoint Charlie
- Hotellit lähellä kohdetta Alexanderplatz
- Hotellit lähellä kohdetta Berliinin eläintarha
- Hotellit lähellä kohdetta Kurfürstendamm-ostoskatu
- Hotellit lähellä kohdetta Brandenburgin portti
- Hotellit lähellä kohdetta Checkpoint Charlie
- Hotellit lähellä kohdetta Berliinin olympiastadion
- Hotellit lähellä kohdetta Messe Berlin
- Hotellit lähellä kohdetta Friedrichstraße
- Hotellit lähellä kohdetta Waldbühne
- Hotellit lähellä kohdetta Uber Arena
- Hotellit lähellä kohdetta Berliinin televisiotorni
- Hotellit lähellä kohdetta Gendarmenmarkt
- Hotellit lähellä kohdetta Valtiopäivätalo
- Hotellit lähellä kohdetta Berlin ExpoCenter Airportin messukeskus
- Hotellit lähellä kohdetta Berliinin muurin muistomerkki
- Hotellit lähellä kohdetta East Side Gallery
- Hotellit lähellä kohdetta Hackescher Markt
- Hotellit lähellä kohdetta Friedrichstadt-Palast
- Hotellit lähellä kohdetta DDR-museo
- Hotellit lähellä kohdetta Keisari Vilhelmin muistokirkko