Santa Francesca Romana: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Suuri vihreä ovi, jossa on lukko, ja sen molemmin puolin kaksi pylvästä. Ovi on upotettu kiviseinään, jonka yläpuolella on tiilestä tehty holvikaari.


Komealla italialaisella kellotornilla varustellussa 900-luvun aikaisessa pienessä basilikassa on arvokkaita uskonnollisaiheisia taideteoksia sekä pyhimys Fransesca Romanan pyhäinjäänteet.

Santa Francesca Romana on yksi Rooman parhaiten varjeltuja antiikkisia aarteita. Tämä pieni basilika rakennettiin 900-luvulla, mutta sen kappeli on peräisin jo 300-luvulta. Kiertele hurmaavan kirkon sisätiloissa ja ihastu sen upeisiin taideteoksiin ja mahtavaan roomalaiseen arkkitehtuuriin.

Katsele Santa Fransesca Romanan kirkon ikkunoiden herkkiä lasimaalauksia ja komeaa julkisivua. Kiinnitä huomiota basilikan sisustussuunnitelmaan, jossa on vain yksi laiva ja useampi sivukappeli. Santa Francesca Romana sijaitsee monien muiden Rooman antiikinaikaisten nähtävyyksien, muun muassa Colosseumin lähistöllä.

Kirkko pyhitettiin Rooman Pyhälle Francescalle 1500-luvulla, ja hänen pyhäinjäännöksiään säilytetään basilikan hautaholvissa edelleen. Kirkon kalkkikivinen kuisti ja julkisivu saatiin valmiiksi 1600-luvun alussa. Voit nähdä 400-luvulla tehdyn Neitsyt Marian upean patsaan.

Kurkista rukoushuoneeseen, pieneen kappeliin, jonka Pyhä Sylvester rakennutti ja pyhitti Pyhälle Pietarille ja Pyhälle Paavalille 300-luvulla. Kirkon roomalaistyylinen kellotorni on noin 30 metriä korkea.

Pääset Colosseumille Santa Francesca Romanan basilikalta kävellen noin viidessä minuutissa. Tämä kuuluisa amfiteatteri rakennettiin ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, ja sitä pidetään roomalaisen arkkitehtuurin mestariteoksena. Colosseum oli aikansa viihdekeskus, ja siellä järjestettiin gladiaattoritaisteluita, villieläinjahteja ja muita julkisia spektaakkeleja.

Vieraile myös Santa Francesca Romanan basilikan vieressä sijaitsevassa Venuksen ja Rooman temppelissä. Tällä paikalla uskotaan sijainneen yksi antiikin Rooman suurimmista temppeleistä. Keisarit Hadrianus ja Antonius pius rakennuttivat temppelin ajanlaskumme toisella vuosisadalla. Kiinnitä huomiota harmaisiin egyptiläisiin graniittipylväisiin, jotka seisovat temppelin jalustan reunoilla.

Löydät Santa Francesca Romanan basilikan Via Sacran, eli Pyhän tien pohjoispäästä, Forum Romanumin vierestä. Basilikaan pääse sisälle ilmaiseksi. Pääset sinne Colosseon metroasemalta kävellen noin kymmenessä minuutissa.

Varaa paikkasi kävelykierrokselta, joka pysähtyy myös Santa Francesca Romanan basilikalla Colosseumin ja Rooman muiden historiallisten nähtävyyksien ohella.

Suunnittele matka ja näe Santa Francesca Romana

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Hotel Delle Civette
Albergo Etico Roma
Hotel Giardino D'Europa

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 228 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 26 aktiviteettia

Ruoka, juoma ja yöelämä

Näytä kaikki 25 aktiviteettia

Kohteen Santa Francesca Romana suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Bettoja Hotel Mediterraneo

Bettoja Hotel Mediterraneo

4 out of 5
Via Cavour 15 Rome RM
Bettoja Hotel Mediterraneo
Ruby Giulia Hotel Rome

Ruby Giulia Hotel Rome

3 out of 5
Via Agostino Depretis 45 Rome RM
Ruby Giulia Hotel Rome
The Hive Hotel

The Hive Hotel

4 out of 5
Via Torino 6 Rome RM
The Hive Hotel
Aria Palace by OMNIA Hotels

Aria Palace by OMNIA Hotels

4 out of 5
Via Torino, 127 Rome RM
Aria Palace by OMNIA Hotels
Hotel Quirinale

Hotel Quirinale

4 out of 5
Via Nazionale 7 Rome RM
Hotel Quirinale
Napoleon Hotel

Napoleon Hotel

4 out of 5
Piazza Vittorio Emanuele II 105 Rome RM
Napoleon Hotel
Hotel Artemide

Hotel Artemide

4 out of 5
Via Nazionale 22 Rome RM
Hotel Artemide
Domus Liberius

Domus Liberius

Via Liberiana, 17 Rome RM
Domus Liberius
Signature Rooms by Hannah Hotels Collection

Signature Rooms by Hannah Hotels Collection

Via del Corso 292 Rome RM
Signature Rooms by Hannah Hotels Collection
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.