Suuri basaari (Kapalı Çarşı) sijaitsee Bayezitin ja Nuruosmaniyen moskeijoiden välissä, ja se on pinta-alaltaan valtava. Astuttuasi basaarialueelle jostakin sen 21 portista voit helposti uskoa, että basaari on yksi maailman suurimmista. Silmänkantamattomiin jatkuvien kattojen alta löydät keraamisia laattoja, mausteita, saviastioita, messinkiesineitä, nahkaa, napatanssiasuja, piippuja ja tuhkakuppeja sekä paljon muuta hämmästyttävää ja kiinnostavaa. Suuri basaari perustettiin 1400-luvun puolessavälissä, jolloin sulttaani Mehmet II määräsi rakennettavaksi kauppapaikan erityisesti tekstiilien myymistä varten. Nykyäänkin basaarin vanhimmassa rakennuksessa, Cevavirissa, voi nähdä vaikutteita ottomaaniajan arkkitehtuurista. Aluksi basaarin kullakin kujalla myytiin vain yhtä tiettyä tuotetta, mikä näkyy yhä nykyäänkin kujien nimissä. Tuotteiden myyntiä ei kuitenkaan enää ole rajattu pelkästään näin.Tee ostoksia yli 60 katetun kujan yli 3000 kojussa ja kaupassa tässä eksoottisessa ostosparatiisissa. Suuri basaari on värikäs labyrintti, johon on helppo eksyä. Varaa tässä kiehtovassa ja tungokseen asti suositussa basaarissa kiertämiseen riittävästi aikaa. Osta persialainen matto tai pysähdy katselemaan matonkutomisesityksiä. Täällä tinkiminen on taiteenlaji, joten älä arkaile tarjota huomattavasti alempaa hintaa, jos uskot, että havittelemasi tuote on ylihinnoiteltu. Myyjät voivat olla hyvin sinnikäitä, joten tyhjin käsin kaupasta poistuminen vaatii päättäväisyyttä.Vaikkei matkalaukussasi olisikaan ylimääräistä tilaa, tämä tyypillinen turkkilainen markkinapaikka on kokemisen arvoinen jo pelkästään tunnelmansa vuoksi. Ihastele vanhaa moskeijaa ja suihkulähdettä tai käy jossakin kolmikerroksisten rakennusten kahviloista tai ravintoloista. Haistele mausteita ja muita eksoottisia tuoksuja, ota kuvia kauniista turkkilaisista käsityötuotteista ja maistele turkkilaisia makeisia.Suuri basaari sijaitsee vanhassakaupungissa Fatihin alueella. Parhaiten pääset sinne jalkaisin tai raitiovaunulla Beyazıtin pysäkiltä. Basaari on avoinna muina päivinä paitsi sunnuntaina. Kuten muissakin paikoissa, joissa on paljon ihmisiä, myös täällä on tasku- ja laukkuvarkaita.
Suuri basaari: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Suuri basaari
Suunnittele matka ja näe Suuri basaari


Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 188 aktiviteettia
Istanbul: Bosporin illallisristeily ja show yksityisellä pöydällä
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 49 aktiviteettia
Istanbul: Bosporin illallisristeily ja show yksityisellä pöydällä
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 24 aktiviteettia
Istanbul: Taksimissa: Yksityinen turkkilainen kylpylä, hieronta ja uima-all...
Lentokone-, helikopteri- ja kuumailmapalloretket
Näytä kaikki 14 aktiviteettia
Efesos ja Pamukkale: Istanbulista lentäen päiväretki
Tunnit ja kurssit
Näytä kaikki 9 aktiviteettia
Istanbul: Taksimissa: Yksityinen turkkilainen kylpylä, hieronta ja uima-all...
Suositut vierailukohteet

Nuru Osmaniyen moskeija
Nuru Osmaniyen moskeija on vain yksi kohteen Istanbul nähtävyyksistä, joten mikset tutkisi myös muita näkemisen arvoisia paikkoja lomasi aikana? Kävele alueen rannikolla tai käy tutkimassa sen kiehtovia museoita.

Beyazit-moskeija
Beyazit-moskeija on vain yksi kohteen Istanbul nähtävyyksistä, joten mikset tutkisi myös muita näkemisen arvoisia paikkoja lomasi aikana? Kävele alueen rannikolla tai vieraile sen kaupoissa.

Konstantinuksen pylväs
Opit lisää kohteen Istanbul paikallisesta historiasta, kun vierailet kohteessa Konstantinuksen pylväs. Vieraile alueen vaikuttavassa katedraalissa tai kuljeksi rannikolla.

Beyazitin aukio
Ota selvää kohteen Istanbul historiasta, kun vietät aikaasi kohteessa Beyazitin aukio. Tutustu alueen kiehtoviin museoihin ja merkittäviin muistomerkkeihin.

Beyazit-torni
Ota selvää kohteen Istanbul historiasta, kun vierailet kohteessa Beyazit-torni. Kävele alueen rannikolla tai vieraile sen vaikuttavassa katedraalissa.

Istanbulin yliopisto
Lähde kiertämään kampusaluetta kohteeseen Istanbulin yliopisto, kun vietät lomaasi kohteessa Istanbul. Käy tutkimassa alueen maineikkaita taidegallerioita ja kiehtovia museoita.
Parhaat hotellitarjoukset
Suuri basaari: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Carina Gold Hotel and Restaurant

Sultanhan Hotel - Special Class

The Lola Hotel

Hotel Arcadia Blue Istanbul

Stylish Hotel Old City

AJWA Sultanahmet

Fer Hotel

Recital Hotel








































