La Sagrada Familia matkavinkit

Barcelona
La Sagrada Familia
Lähde Gaudín jalanjäljille tässä henkeäsalpaavassa temppelissä, jonka rakentaminen alkoi 1800-luvun lopulla ja jatkuu edelleen tänä päivänä.

La Sagrada Família sijaitsee Carrer Mallorcan varrella Eixamplen kaupunginosassa. Vaikka paikallinen arkkitehti Antoni Gaudí ei aloittanut rakentamista eikä nähnyt kirkon valmistuvan, hänen vaikutuksensa modernistiseen basilikaan oli niin suuri, että Sagrada Famíliaa pidetään usein Gaudín luomuksena. Ihailtuasi hänen elämäntyötään voit tutustua myös läheisiin katuihin ja puistoihin sekä käydä Gaudín entisessä kodissa.

Vaikka Temple Expiatori de la Sagrada Família -temppelin ensimmäinen kivi asetettiin paikalleen vuonna jo 1882, valtavasta kirkosta on valmiina vasta noin kolme neljäsosaa. Gaudí teki alkuperäisestä uusgoottilaisesta muotoilusta modernistisen taideteoksen. Kun hän kuoli vuonna 1926, hän oli valvonut rakentamista 43 vuoden ajan. Hänet haudattiin Nuestra Señora del Carmel -kappeliin kirkon kryptaan.

Kannattaa kävellä myös viereisten puistojen halki ja ihailla basilikan keskellä olevien tornien muotoa. Maanpinnalta huomaa paremmin, kuinka rakennuksen jokainen julkisivu on omanlaisensa. Gaudí näki niistä lähes valmiina vain taitavasti veistetyn, Jeesuksen syntymää kuvaavan julkisivun, mutta jätti jälkeensä yksityiskohtaiset suunnitelmat Gloria-julkisivulle ja ohjeet päälaivalle, 12 tornille ja sakastille.

Sisällä voit istahtaa yhdelle pitkistä puupenkeistä ja ihailla temppelin upeaa kokoa ja eteeristä kauneutta. Luonnonvalo virtaa kauniisti kirkon upeiden lasimaalauksin koristeltujen ikkunoiden läpi. Basilikaan on määrä mahtua valmistumisen jälkeen kerralla 14000 ihmistä.

Vierailun jälkeen kannattaa maistaa makeita churroja läheisessä Gaudí-leipomossa. Intohimoiseen Barça-fanitukseen pääsee sisälle parhaiten FCBotiga-myymälässä. Tässä FC Barcelona -joukkueen kaupassa sijaitsee myös jalkapallofaneille tarkoitettu museo.

Avinguda de Gaudín toisessa päässä sijaitsee Recinte Modernista de Sant Pau, joka on myös kiinnostava modernistinen rakennus. Se edustaa upeaa art nouveau -tyylisuuntaa. L'Hospital de la Santa Creu i Sant Pau -sairaalan ympäristössä voit ihailla värikkäitä maurilaistyylisiä paviljonkeja ja puutarhoja.

Sieltä on puolen tunnin kävelymatka Park Güell -puistoon, josta on näkymät myös Sagrada Famílialle. Espanjan modernistiseen arkkitehtuuriin voi tutustua myös katsomalla interaktiivisen Gaudí Experiència -4D-elokuvan kukkulan juurella sijaitsevassa museossa. Suuntaamalla polkuja pitkin ylös puistoon voit ihailla Gaudín värikkäitä mosaiikkipenkkejä ja suihkulähteitä sekä tutustua Casa-Museu Gaudí -museoon, jossa taiteilija ennen asui.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


La Sagrada Familia: Suosituimmat hotellit

Leonardo Royal Hotel Barcelona Fira
Leonardo Royal Hotel Barcelona Fira
4 out of 5
Carrer dels Alts Forns, 40, Barcelona
Hinta on 159 € per yö ajalle 6. kesäk. viiva 7. kesäk.
159 €
per yö
6. kesäk.–7. kesäk.
Nauti ulkouima-altaasta, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ja uima-allasta arvosteluissaan.
9/10 Wonderful! (462 arvostelua)
"Rooms were super nice and staff was friendly! The pool area is amazing"

Arvosteltu 23.5.2023

Leonardo Royal Hotel Barcelona Fira
Sercotel Rosellon
Sercotel Rosellon
4 out of 5
C/ DEL ROSSELLON 390, Barcelona
Hinta on 207 € per yö ajalle 24. kesäk. viiva 25. kesäk.
207 €
per yö
24. kesäk.–25. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Barcelona. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
8,6/10 Excellent! (1 008 arvostelua)
"So good location"

Arvosteltu 13.3.2024

Sercotel Rosellon
Hotel Sagrada Familia
Hotel Sagrada Familia
3 out of 5
Carrer de Corsega 541, Barcelona
Hinta on 160 € per yö ajalle 25. kesäk. viiva 26. kesäk.
160 €
per yö
25. kesäk.–26. kesäk.
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Barcelona. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,4/10 Very Good! (1 002 arvostelua)
"Nice Hotel with kind service. The room was facing the street and thus noisy. Bathroom floor was badly designed and flooding after shower."

Arvosteltu 31.5.2022

Hotel Sagrada Familia
Grand Hyatt Barcelona
Grand Hyatt Barcelona
5 out of 5
Plaza de Pio XII, 4, Barcelona
Hinta on 225 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
225 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Barcelona. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. Asiakkaamme ...
9,2/10 Wonderful! (729 arvostelua)
"Huoneessa ilmeni ongelmia (hanoista tuli vain tulikuumaa vettä) ja pyysimme uutta huonetta. Uusi huone oli halvemmasta hintaluokasta (ja liikuntarajoitteisille, eli hyvin karsittu sisustukseltaan) ja haisi viemärille (ei ollut varmaan käytetty pitkään aikaan), pyysimme jälleen uutta huonetta. Emme ..."

Arvosteltu 1.1.2024

Grand Hyatt Barcelona
Barcelona Airport Hotel
Barcelona Airport Hotel
4 out of 5
Plaza de la Volateria, 3, Poligono Mas Blau, El Prat de Llobregat
Hinta on 198 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
198 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa El Prat de Llobregat. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja 2 ravintolasta. ...
8,6/10 Excellent! (3 383 arvostelua)
"Hyvä majoitus, lentokenttäbussi lähti 5 minuuttia liian aikaisin liikkeelle. Onneksi olimme jo kyydissä."

Arvosteltu 8.4.2024

Barcelona Airport Hotel
Rialto
Rialto
3 out of 5
Carrer de Ferran, 40-42, Barcelona, Barcelona
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 185 € per yö ajalle 27. kesäk. viiva 28. kesäk.
185 €
per yö
27. kesäk.–28. kesäk.
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Barcelona. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. ...
8,8/10 Excellent! (1 361 arvostelua)
Aamiainen tosi hyvä
"Erittäin hyvä aamiainen. Hyvä palvelu muutenkin. Siisteys hyvä. Yleisesti siisti kolmen tähden hotelli, ei priima, mutta parempi, kuin odotin. Huone kadulle on hieman meluisa, joten korvatulpat mukaan. Saatiin pyytämällä huone sisäpihalle, siinä huoneessa ei ollut ikkunaa, mutta se oli meille silti ..."

Arvosteltu 16.5.2024

Rialto
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

La Sagrada Familia: Muita alueita lähistöllä

Placa de Catalunya johon kuuluu patsas tai veistos ja ulkotaide

Dreta de l'Eixample

Dreta de l'Eixample tunnetaan viehättävistä kahviloista ja suosituista kaupoista. Muuta tekemistä ja näkemistä tarjoavat Plaça de Catalunya ja La Rambla, ja Gironan asema ja Passeig de Gràcian asema takaavat, että voit tutustua kaupunkiin myös laajemmin.

Dreta de l'Eixample
Default Image

Eixample

4,5/5(111 arvostelua alueesta)

Eixample tunnetaan viehättävistä kahviloista ja suosituista kaupoista. Muuta tekemistä ja näkemistä tarjoavat Plaça de Catalunya ja Sagrada Família, ja Diagonalin asema ja Passeig de Gràcian asema takaavat, että voit tutustua kaupunkiin myös laajemmin.

Eixample
Default Image

Gràcia

5/5(4 arvostelua alueesta)

Arkkitehtuurista, kahviloista ja ostosmahdollisuuksista tunnettu Gràcia tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Güellin puisto ja Gràcia-katu. Ja Joanicin asema ja Fontanan asema takaavat, että voit tutustua ympäröivään alueeseen helposti.

Gràcia
Default Image

Poblenou

4/5(21 arvostelua alueesta)

Kauniista rannoista tunnettu Poblenou tarjoaa myös muuta nähtävää, kuten Rambla del Poblenou, ja läheiset Poblenoun asema ja Llacunan asema takaavat, että Barcelona ei taatusti jää tuntemattomaksi.

Poblenou
Default Image

L'Antiga Esquerra de l'Eixample

L'Antiga Esquerra de l'Eixample tunnetaan loistavasta yöelämästä. Voit myös tutustua suosittuihin nähtävyyksiin, joihin kuuluu Avinguda Diagonal ja Mercat del Ninot. Läheinen Provençan asema takaa, että kaupungin eri alueet ovat ulottuvillasi vaivattomasti.

L'Antiga Esquerra de l'Eixample
Default Image

Barri Gòtic

4,5/5(67 arvostelua alueesta)

Barri Gòtic tunnetaan upeasta katedraalista ja suosituista kaupoista. Muuta tekemistä ja näkemistä tarjoavat La Rambla ja Barcelonan satama, ja Jaume I:n asema ja Liceun asema takaavat, että voit tutustua kaupunkiin myös laajemmin.

Barri Gòtic


Hae risteilyjä