Prenzlauer Berg matkavinkit

Berliini

Prenzlauer Berg joka esittää kaupunki
Prenzlauer Berg joka esittää kaupunki
Prenzlauer Berg featuring katunäkymät
Prenzlauer Berg featuring perintökohteet
Prenzlauer Berg joka esittää ulkotaide
Romanttiset mukulakivikadut, rennot viikonloppuaamiaiset ja vilkas kirpputori ovat tehneet Prenzlauer Bergistä perheiden ja nuortenparien suosikkialueen.

Aivan kuten eteläpuolella olevalla FriedrichshainillaAvautuu uuteen ikkunaan myös tällä entisellä Itä-Berliinin kaupunginosalla oli merkittävä rooli Berliinin muurin murtumisessa, ja sen jälkeen Prenzlauer Bergistä on tullut nuorekkaan urbaanin elämäntyylin tyyssija. Keskiluokkaistumisen myötä kaupunginosa on vetänyt puoleensa nuoria perheitä, muodikkaita ravintoloita ja homoyhteisön jäseniä. Prenzlauer Bergissä on myös yksi Berliinin suurimmista kirpputoreista.

Lähde raitiovaunulla MittestäAvautuu uuteen ikkunaan maisema-ajelulle kohti yhtä Berliinin harvoista kukkuloista. Kun saavut Prenzlauer Bergiin, näet yhden Berliinin kauneimmista alueista. Kuljeskele puiden reunustamilla mukulakivikaduilla ja löydä lukuisia kahviloita ja baareja. Nauti paikallisten tapaan rento sunnuntaiaamiainen terassikahvilassa ja suuntaa sitten Mauerparkiin.

Mauerparkin kohdalla oli ennen Berliinin muuri ja sitä reunustanut "kuoleman kaistale", joka koitui monen muurin ylittämistä yrittäneen huono-onnisen saksalaisen kohtaloksi. Saatat edelleen löytää muistoja muurin ajoilta – mutta useimmiten viikoittaisen kirpputorin myyntipöydiltä. Sunnuntain kirpputorilta voit löytää historiallisia muistoesineitä, vintagevaatteita ja käsintehtyjä tuotteita. Istahda Bear Pit -amfiteatteriin katselemaan viikoittaisen ulkoilmakaraoken osallistujia. Ilmoittaudu mukaan, jos laulutaitoa ja uskallusta riittää.

Käy historiallisella juutalaisella hautausmaalla Schoenhauser Alleen varrella. Kiehtova hautausmaa on suurimmilta osin villiintynyt. Synkkyydestään huolimatta hautausmaa on oiva valokuvauskohde.

Suuntaa illan pimetessä Kastanienalleelle, joka on yksi Prenzlauer Bergin parhaimmista viihdealueista. Alueella asuu paljon perheitä, joten Prenzlauer Bergissä ei ole tarjolla villiä yöelämää. Alueen lukuisissa baareissa, ravintoloissa ja ulkoilmaravintoloissa voit kuitenkin notkua aina pikkutunneille asti.

Prenzlauer Bergiin pääsee raitiovaunulla ja junalla. Yövy jossakin alueen monista luksushotelleista tai palveluhuoneistoista. Vuokraamalla polkupyörän voit tutkia Prenzlauer Bergiä laajemmin ja käydä myös naapurialueilla, kuten länsipuolella olevassa Mittessä.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


Prenzlauer Berg: Suosituimmat hotellit

Gold Palais Hotel

Gold Palais Hotel

Greifswalder Str. 6-7 Berlin Berlin
Hinta on 109 € per yö ajalle 27.2. viiva 28.2.
109 €
27.2.–28.2.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Berliini. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta ja pysäköinnistä (lisämaksusta). ...
9/10 Wonderful! (246 arvostelua)
Location was great

Arvosteltu 4.11.2025

Gold Palais Hotel
Vienna House Easy by Wyndham Berlin Prenzlauer Berg

Vienna House Easy by Wyndham Berlin Prenzlauer Berg

3.5 out of 5
Storkower Straße 162 Berlin Brandenburg
Hinta on 87 € per yö ajalle 16.3. viiva 17.3.
87 €
16.3.–17.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Berliini. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). ...
8,8/10 Excellent! (1 004 arvostelua)
Todella hyvä vaihtoehto omassa luokassaan. Ei luksusta, mutta siisti, ystävällinen henkilökunta ja superhyvä sänky. Paras hinta-laatusuhde

Arvosteltu 28.10.2025

Vienna House Easy by Wyndham Berlin Prenzlauer Berg
Park Inn by Radisson Berlin Alexanderplatz

Park Inn by Radisson Berlin Alexanderplatz

4.5 out of 5
Alexanderplatz 7 Berlin BE
Hinta on 100 € per yö ajalle 26.2. viiva 27.2.
100 €
26.2.–27.2.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Berliini. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja 3 ravintolasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,2/10 Very Good! (1 856 arvostelua)
Täydet 5 tähteä muutoin mutta huone oli hieman kylmä. Muutoin oikrin hyvä hotelli. Siisti ja täyden kympin sijainti. Erittäin hyvä palvelu. Saimme huoneen klo 14:30 eli ennen varsinaista aikaa eikä mitään puheita lisämsksusta

Arvosteltu 1.2.2026

Park Inn by Radisson Berlin Alexanderplatz
Hotel Berlin, Berlin, a member of Radisson Individuals

Hotel Berlin, Berlin, a member of Radisson Individuals

Lützowplatz 17 Berlin BE
Hinta on 103 € per yö ajalle 26.2. viiva 27.2.
103 €
26.2.–27.2.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Berliini. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. ...
Hotel Berlin, Berlin, a member of Radisson Individuals
Radisson Collection Hotel, Berlin

Radisson Collection Hotel, Berlin

5 out of 5
Karl-Liebknecht-Str. 3 Berlin BE
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 159 € per yö ajalle 9.3. viiva 10.3.
159 €
9.3.–10.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Berliini. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
Radisson Collection Hotel, Berlin
Premier Inn Berlin Alexanderplatz

Premier Inn Berlin Alexanderplatz

Theanolte-Bähnisch-Straße 2 Berlin
Hinta on 68 € per yö ajalle 1.3. viiva 2.3.
68 €
1.3.–2.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Berliini. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Lähellä ...
8,4/10 Very Good! (325 arvostelua)
Huone oli siisti ja aamiainen oli asiallinen. Henkilökunta oli ystävällistä. Hotellilta oli helppo liikkua muualle kaupunkiin. Vierestä kulki raitiovaunu ja 5min kävelymatkan päässä oli Alexanderplatzin juna/metroasema.

Arvosteltu 23.2.2026

Premier Inn Berlin Alexanderplatz
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Prenzlauer Berg: Muita alueita lähistöllä

Friedrichshain joka esittää ulkotaide

Friedrichshain

4/5(66 arvostelua alueesta)

Friedrichshain tunnetaan eloisista baareista ja kiehtovista museoista. Paikallisiin nähtävyyksiin kuuluu lisäksi Simon-Dach-straße ja Boxhagener Platz, ja Frankfurter Torin metroasema sekä Bersarinplatz -raitiovaunupysäkki takaavat, että voit tutustua myös kaukaisempiin alueisiin.

Friedrichshain
Lichtenberg

Lichtenberg

3,5/5(9 arvostelua alueesta)

Kohteessa Lichtenberg vieraillessasi kannattaa nauttia sen lukuisista ruokailumahdollisuuksista. Ja jos olet kiinnostunut nähtävyyksien katselusta, Wellblechpalast on suosittu kohde alueella. Lisäksi Genslerstraßen raitiovaunupysäkki ja Arendswegin raitiovaunupysäkki takaavat, että voit tutustua myös laajempaan alueeseen helposti.

Lichtenberg
Mitte johon kuuluu moderni arkkitehtuuri ja kaupunki

Mitte

4/5(734 arvostelua alueesta)

Mitte tunnetaan kiehtovista museoista ja suosituista kaupoista. Muuta tekemistä ja näkemistä tarjoavat Alexanderplatz ja Brandenburgin portti, ja Unter den Linden -asema ja S+U Friedrichstraßen raitiovaunupysäkki takaavat, että voit tutustua kaupunkiin myös laajemmin.

Mitte
View of the Böcklerpark in Berlin-Kreuzberg

Friedrichshain-Kreuzberg

Friedrichshain-Kreuzberg tunnetaan loistavasta yöelämästä, ja halutessasi voit myös vierailla suosituilla nähtävyyksillä, esimerkkeinä East Side Gallery ja Uber Arena. Tutustu kohteeseen Berliini lähemmin hyppäämällä julkisen kulkuneuvon kyytiin – Görlitzerin metroasema tai Schlesisches Torin metroasema sijaitsevat lähellä.

Friedrichshain-Kreuzberg
Kreuzberg joka esittää ulkotaide sekä yksi nainen

Kreuzberg

4/5(74 arvostelua alueesta)

Kreuzberg tunnetaan lukuisista ruokailumahdollisuuksista ja kiehtovista museoista. Paikallisiin nähtävyyksiin kuuluu lisäksi Berliinin juutalaismuseo (Jüdisches Museum Berlin) ja Checkpoint Charlie -museo, ja Prinzenstraßen metroasema sekä Kottbusser Torin metroasema takaavat, että voit tutustua myös kaukaisempiin alueisiin.

Kreuzberg
Pankow

Pankow

4/5(45 arvostelua alueesta)

Kohteessa Pankow vieraillessasi kannattaa nauttia sen eloisista baareista. Ja jos olet kiinnostunut nähtävyyksien katselusta, Schönhauser Allee Arkaden on suosittu kohde alueella. Lisäksi Rosenthaler Straßen raitiovaunupysäkki ja Blankenfelder Straße -raitiovaunupysäkki takaavat, että voit tutustua myös laajempaan alueeseen helposti.

Pankow


Prenzlauer Berg matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi: