Kioto matkavinkit

Matkaopas

Perinteinen, useista kerroksista koostuva pagodi, jonka katot ovat vihreät ja punaiset.
Polku, jonka molemmin puolin kohoaa korkeita, vihreitä bambun varsia.
Kukkakauppa, jonka edessä on esillä erilaisia kasveja ja kukkia.
Rivi perinteisiä japanilaisia taloja, joissa on tiilikatteet ja puusta tehdyt julkisivut.
Perinteinen japanilainen puutarha, jossa on puinen talo, punainen sateenvarjo ja kivilyhty.

Kioto: Matkaopas

Nauti perinteisestä teeseremoniasta, syötä villiapinoita ja tutustu maailmanperintölistalle kuuluviin temppeleihin tässä historiallisessa japanilaiskaupungissa.

Honshūn saarella sijaitseva Kioto on ollut merkittävä uskonnon ja politiikan keskus 700-luvulta lähtien. Kioton ollessa Japanin pääkaupunki sinne rakennettiin mahtavia temppeleitä ja palatseja, joista monet ovat yhä pystyssä. Lähde aikamatkalle keisarillisen Japanin menneisyyteen kaupungin monille maailmanperintökohteille kuten Kiyomizun temppeliin. Kioto on tunnettu maisemoiduista puutarhoistaan, joista monet on suunniteltu satoja vuosia sitten.Kioton historian rikkaus voi tuntua ylivoimaiselta, etkä välttämättä tiedä mistä aloittaa. Kävele filosofin polkua pitkin tutustuaksesi osaan Kioton historiallisista nähtävyyksistä, kuten Eikan-dōn temppeliin. Reitin varrelta löytyy kolme merkittävää ja useita pienempiä temppeleitä sekä pyhäkköjä, ostosalueita ja ravintoloita, joissa voit maistella kaisekiksi kutsuttua perinteistä Japanilaista usean ruokalajin ateriaa. Keväisin polkua reunustavat kukkivat kirsikkapuut, syksyisin taas huikeasti punertavat vaahterat. Kioton keskusta on sekoitus moderneja ja perinteisiä nähtävyyksiä. Nouse Kyoto Towerin huipulle sadan metrin korkeuteen ihailemaan kaupungin panoraamanäkymiä. Tutustu Nishikin toriin, joka on täynnä ravintoloita, tuoretuotteita ja katuruokaa. Näe jättisalamanterit ja paikalliset jokikalat Kioton akvaariossa.Erään säännöllisesti järjestettävän festivaalin aikana voit maistella kaikkialta Japanista Kiotoon kuninkaalle tuotuja ruokia, seurata perinteisten käsitöiden valmistusta ja osallistua sakenvalmistusoppitunnille tutustuaksesi japanilaiseen kulttuuriin.Japanilaisen kirjallisuuden ystävät viihtyvät 1600-luvun Katsuran keisarillisessa huvilassa, joka rakennettiin 1000-luvulla kirjoitetun Genjin tarina -romaanin mukaisesti.Turismi on Kiotolle tärkeä tulonlähde ja vieraille onkin tarjolla omalaatuisia nähtävyyksiä, kuten lumiapinoiden syöttäminen Arashiyaman apinapuistossa. Kioton ilmapiiri on vastaanottavainen, luonto uskomattoman kaunista ja historia monikerroksista.

Kioto – Missä yöpyä?

Löydä kohteen Kioto parhaat alueet suosikkiaktiviteettiesi kannalta. Lue lisää kohteesta Kioto
Lue lisää kohteesta Kioto

Kioton keskusta

Kawaramachi-katu ja Kyoto Gyoen Kansallispuutarha ovat suosittuja nähtävyyksiä kohteessa Kioton keskusta, joka tunnetaan suosituista kaupoista. Imadegawan asema ja Kuramaguchin asema varmistavat, että lähiseudun nähtävyyksiin on myös helppoa tutustua.

Gion

Gion tunnetaan muistomerkeistä ja ostosmahdollisuuksista. Kannattaa myös tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Yasakan pyhäkkö ja Hanamikoji-katu.

Shimogyō-ku

Kawaramachi-katu ja Kioton rautatiemuseo ovat suosittuja nähtävyyksiä kohteessa Shimogyō-ku, joka tunnetaan suosituista kaupoista. Tanbaguchin asema ja Umekoji-Kyotonishin asema varmistavat, että lähiseudun nähtävyyksiin on myös helppoa tutustua.

Kioton keskusta

Kohteessa Kioton keskusta vieraillessasi kannattaa tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Nishiki Market ja Kawaramachi-katu, ja läheiset Karasuma Oiken asema ja Marutamachin asema takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Karasuma

Karasuma tunnetaan suosituista kaupoista. Voit myös tutustua suosittuihin nähtävyyksiin, joihin kuuluu Nishiki Market ja Kawaramachi-katu. Läheinen Karasuma Oiken asema takaa, että kaupungin eri alueet ovat ulottuvillasi vaivattomasti.

Onyado Nono Kyotoshichijo Natural Hot Springs

Onyado Nono Kyotoshichijo Natural Hot Springs

3 out of 5
491 Zaimokucho Kyoto Kyoto
Hinta on 75 € per yö ajalle 28.7. viiva 29.7.
75 €
28.7.–29.7.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kioto. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja saunasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ...
Onyado Nono Kyotoshichijo Natural Hot Springs
Rihga Gran Kyoto

Rihga Gran Kyoto

3.5 out of 5
1 Higashikujo Nishisannocho Kyoto Kyoto
Hinta on 69 € per yö ajalle 23.8. viiva 24.8.
69 €
23.8.–24.8.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kioto. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Asiakkaamme ...
Rihga Gran Kyoto
Richmond Hotel Premier Kyoto Ekimae

Richmond Hotel Premier Kyoto Ekimae

4 out of 5
565-3 Kita Fudondo-cho, Shimogyo-ku Kyoto Kyoto
Hinta on 56 € per yö ajalle 24.8. viiva 25.8.
56 €
24.8.–25.8.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kioto. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huoneessa tarjottavasta hierontapalvelusta. Asiakkaamme ...
Richmond Hotel Premier Kyoto Ekimae
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Randor Residential Hotel Kyoto Suites

Randor Residential Hotel Kyoto Suites

3.5 out of 5
38-1 Higashikujo Kitamatsunokicho Kyoto Kyoto Prefecture
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Kioto. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Asiakkaamme ...
Randor Residential Hotel Kyoto Suites
MONday Apart Premium KYOTO Station

MONday Apart Premium KYOTO Station

4 out of 5
1 Shichijoodori Higashihorikawa Nishiiru Kyoto Kyoto
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Kioto. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta pyykinpesukoneesta/kuivausrummusta. ...
MONday Apart Premium KYOTO Station
nol kyoto sanjo

nol kyoto sanjo

3.5 out of 5
700, Osakazaimokucho, Nakagyoku Kyoto Kyoto
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Kioto. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja päivittäisestä siivouksesta. ...
nol kyoto sanjo
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Kioto suositut nähtävyydet

Kohteen Kioto lähellä sijaitsevat kaupungit