Mäntsälä matkavinkit

Matkaopas

Helsingin ja Lahden puolivälissä sijaitseva kunta tunnetaan erityisesti kartanopitäjänä, mutta komeiden rakennusten lisäksi paikkakunnalla on luontoa ja historiaa.

Uudenmaan maakunnan pohjoispuolella sijaitseva Mäntsälä on hyvän sijaintinsa ansiosta suosittu asuinpaikka, mutta myös matkailijat viihtyvät kunnassa mainiosti. Osallistu matkallasi Mäntsälässä kartanokierrokselle, jonka myötä seudun upeimmat käyntikohteet tulevat tutuksi. Vieraile paikallisissa museokohteissa kuten Sepänmäen käsityömuseossa, jonka ulkoalueella on parikymmentä rakennusta eri vuosisadoilta. Lisäksi Mäntsälässä on hyvät mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen ja esimerkiksi golfin peluuseen.Aloita reissusi pienellä kaupunkilomalla Mäntsälän keskustassa ja sen tuntumassa sijaitsevalla Mäntsälän kirkonmäellä, jonka Museovirasto on määritellyt valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Mäntsälän kirkko on vuodelta 1866 peräisin oleva pitkäkirkko, jonka toisessa kerroksessa toimii museohuone. Huoneessa on esillä vuosisatoja vanhoja, nykyisin varsin eksoottisen tuntuisia kirkkohistoriaan liittyviä esineitä, kuten surukulkuesauva, köyhäinkassa arkku ja häpeäpenkki. Lisäksi kirkonmäellä sijaitsee Kirvun pitäjämuseo, jonka esineistöön pääsee tutustumaan ilmaiseksi sopimuksen mukaan.Mäntsälässä on monenlaista harrastaja ja yhdistyspohjaista kulttuuritoimintaa, josta etenkin kesämatkailijat pääsevät nauttimaan. Esimerkiksi Öljymäen kesäteatterin jokavuotiset näytelmäproduktiot viihdyttävät heinä ja elokuussa. Mäntsälän taideyhdistys järjestää jatkuvasti taidenäyttelyitä, joihin yleisöllä on vapaa pääsy, ja lomalla Mäntsälässä pääset lisäksi kokemaan aitoa kylämarkkinatunnelmaa esimerkiksi Torpparihulinoissa tai Maalaismarkkinoilla. Jos tanssijalkaasi vipattaa, niin Mäntsälän Suurlavalla järjestetään kesäisin tansseja kaksi kertaa viikossa.Mäntsälän keskustasta noin kuusi kilometriä lounaaseen sijaitseva Hirvihaaran kylä on vierailun arvoinen kohde, ja siellä voit tutustua Sepänmäen käsityömuseon lisäksi kauniiseen Hirvihaaran kartanoon. Käsityömuseossa tutustut perinteisiin käsityöläisammatteihin, joita esitellään historiallisten rakennusten sisällä olevissa verstaissa ja työtiloissa. Ulkomuseon alueella on kesäisin runsaasti tapahtumia, kuten kansanmusiikkiin erikoistunut Sepän soitto. Alun perin yksityiskodiksi rakennetussa Hirvihaaran kartanossa nautit herkullisesta ravintolaruoasta tai virkistäydyt Day Span hemmottelu ja kylpylähoitojen parissa, eikä Hirvihaaran Golf ole kuin viiden kilometrin päässä kartanon mailta.Hirvihaaran kartanon lisäksi Mäntsälän kunnan alueella on lukuisia muita kartanoita, joiden kiertäminen omatoimisesti tai opastetulla kierroksella on antoisaa puuhaa. Alikartanon eli Frugårdin tilalla ei enää nykyisin ole museotoimintaa, mutta kartano on viljelysmaisemineen valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Museovirasto on määritellyt myös Saaren kartanon yhtä lailla merkittäväksi kohteeksi, ja kartanon päärakennuksen italialaisvaikutteinen tyyli onkin kiehtova näky. Vieraile lisäksi Kilpijärven rannalla sijaitsevassa Sälinkään kartanossa, jossa toimii nykyisin kartanoravintola.Tunnetussa kappaleessa ”Mäntsälä mielessäin” annetaan kiinnostavasta kunnasta turhan karu kuva, mutta laulun kuvailemat liikennejärjestelyt pitävät paikkansa. Valtatie 4 kulkee kätevästi Mäntsälän ohi ja kohtaa kunnan kohdalla valtatie 25:n. Lähde mukavalle ja halvalle matkalle Mäntsälään ja nauti esimerkiksi Mustijokilaakson tarjoamista luontoharrastusmahdollisuuksista.

Hotel Hirvihaaran Kartano

Hotel Hirvihaaran Kartano

4 out of 5
Kartanonlenkki 56 Maentsaelae
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Mäntsälä. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9,6/10 Exceptional! (5 arvostelua)
"Kartano on tosi hieno ympäristöineen. Monet tanssin harrastajatkin varmaan yöpyisi jos olisi mainontaa lähellä olevasta lavasta."

Arvosteltu 31.7.2016

Hotel Hirvihaaran Kartano
Comfort Hotel Helsinki Airport

Comfort Hotel Helsinki Airport

3.5 out of 5
Taivastie 1 Vantaa Uusimaa
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 128 € per yö ajalle 29.5. viiva 30.5.
128 €
29.5.–30.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Vantaa. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), pysäköinnistä (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Lähellä ...
9,2/10 Wonderful! (1 571 arvostelua)
"Siisti huone, palvelee tarkoituksen aamulennon yhteydessä."

Arvosteltu 19.5.2026

Comfort Hotel Helsinki Airport
Clarion Hotel Helsinki Airport

Clarion Hotel Helsinki Airport

4 out of 5
Taivastie 3 Vantaa Vantaa
Hinta on 142 € per yö ajalle 19.6. viiva 20.6.
142 €
19.6.–20.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Vantaa. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), saunasta ja paikan päällä olevista kylpyläpalveluista. Lähellä sijaitsevat Viihdekeskus ...
9,4/10 Exceptional! (1 276 arvostelua)
"Siisti ja uudehko hotelli, jossa mukava huone ja henkilökunta. Aamupala loistava."

Arvosteltu 17.5.2026

Clarion Hotel Helsinki Airport
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Forenom Aparthotel Lahti

Forenom Aparthotel Lahti

Rauhankatu 14 Lahti
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Lahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pysäköinnistä (lisämaksusta) ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Lahden tori ...
7/10 Good! (554 arvostelua)
"Ok, oli erinomainen hinta/laatusuhde."

Arvosteltu 7.5.2026

Forenom Aparthotel Lahti
Forenom Hotel & Apartments Vantaa Tikkurila

Forenom Hotel & Apartments Vantaa Tikkurila

3 out of 5
Väritehtaankatu 8 Vantaa
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Vantaa. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja siivouksesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,8/10 Excellent! (279 arvostelua)
"Paistinpannu huoneessa käyttökelvoton"

Arvosteltu 17.5.2026

Forenom Hotel & Apartments Vantaa Tikkurila
Kotimailma 3BR Apartment Vesijk 3612

Kotimailma 3BR Apartment Vesijk 3612

2 out of 5
Vesijärvenkatu 36 Lahti Päijänne Tavastia
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Lahti. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Ristinkirkko ja Lahden ...
Kotimailma 3BR Apartment Vesijk 3612
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Mäntsälä lähellä sijaitsevat kaupungit