Kööpenhaminan keskustassa sijaitsevalla Frederiksstadenin alueella seisova Fredrikin kirkko ja sen naapuritalojen kattojen ylle kohoava kuparinvihreä kupoli ovat kerrassaan hieno näky. Tämä upea rakennus tunnetaan myös nimellä Marmorikirkko sen rakentamisessa käytetyn norjalaisen marmorin vuoksi. Se on koristeltu lukuisilla patsailla ja kaiverruksilla niin sisältä kuin ulkoakin. Ihaile kirkon suurenmoista arkkitehtuuria ja uskonnollista taidetta sekä kipua sen torniin katselemaan kaupungin ylitse avautuvia mahtavia näkymiä.
Kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1749, mutta pitkien viivästysten vuoksi, joihin lukeutui 100 vuotta kestänyt rakennustöiden katkos, kirkko valmistui vasta vuonna 1894.
Aloita vierailusi kävelemällä kirkon ympäri ja tutkimalla patsaita, jotka esittävät Tanskan kirkkohistorian johtohahmoja. Katutasolla olevien patsaiden joukosta löytyy muun muassa piispa ja virrenkirjoittaja Hans Adolph Brorson, kun taas kattoterassilta löytyy kaiverruksia muista kristinuskon merkkihenkilöistä. Näihin kuuluvat esimerkiksi Mooses ja Martti Luther.
Kirkon sisällä pääset ihastelemaan 1800-luvun lopulta peräisin olevaa, männystä rakennettua alttaria. Nosta katseesi ylös ja tutkaile kupolin sisäpuolta, joka on koristeltu Kristuksen apostoleja esittävillä seinämaalauksilla. Kupoli on halkaisijaltaan noin 31 metriä, ja se onkin yksi Euroopan suurimmista kirkkokupoleista. Kapua kupolin tornin huipulle ihailemaan kaupunkia yläilmoista.
Kööpenhaminassa vieraillessasi sinun kannattaa tarkistaa, järjestetäänkö Fredrikin kirkossa konsertteja. Tarkemmat tiedot ja lippujen hinnat löytyvät kirkon viralliselta verkkosivustolta.
Evankelis-luterilainen Fredrikin kirkko on avoinna vierailijoille joka päivä, paitsi jumalanpalvelusten ja konserttien aikana. Kirkon kupoli on avoinna pari tuntia iltapäivällä joka päivä kesäisin ja viikonloppuisin muina vuodenaikoina. Kupolissa vieraileminen on maksullista, ja maksun voi suorittaa ainoastaan käteisellä. Alle 18-vuotiaat lapset pääsevät kupoliin alennetulla hinnalla. Kirkkoon pääsee julkisilla kulkuneuvoilla sekä autolla. Kirkon lähistöltä löytyy maksullisia pysäköintipaikkoja. Pysäköinnistä ei tarvitse maksaa sunnuntaisin tai pyhäpäivinä.