Nokia matkavinkit

Matkaopas

Nokia
Nokia
Järvimaisemien ympäröimä Nokia tunnetaan kylpylähotelli Edenin kotipaikkana, mutta vesihuvitusten lisäksi kaupungissa on runsaasti kulttuuritoimintaa vuoden ympäri.

Aivan Tampereen kupeessa sijaitseva Nokia on rauhallinen pikkukaupunki, jonka keskustan maisemia hallitsevat Pyhäjärvi ja Nokianvirta. Nokian nimi tunnetaan ympäri maailmaa, sillä kaupunki on lainannut nimensä niin renkaille kuin matkapuhelimille. Vilkkaana teollisuuskaupunkina tunnettu Nokia tarjoaa runsaasti elämyksiä matkailijoille, sillä siellä on panostettu kulttuuriin ja taiteeseen. Kylpylähotelli Eden pitää huolen, että matka Nokialle on hauska ja viihdyttävä elämys mihin aikaan vuodesta tahansa.Aloita kaupunkiloma Nokialla kiertokäynnillä keskustan kohteissa, joihin on helppo tutustua kävellen. Nokia on pinta-alaltaan laaja kunta, joten muualla sijaitseviin kohteisiin on kätevintä tutustua autoillen. Noin 33 000 asukkaan kaupungissa on runsaasti historiallisia nähtävyyksiä, sillä Nokian historia ulottuu rautakaudelle saakka. Keskustan suosituimmat vierailukohteet, Nokian kirkko ja Hinttalan talo, ovat tosin huomattavasti myöhäisempää perua, sillä ne on rakennettu 1800 luvulla.Carl Ludvig Engelin suunnittelema Nokian kirkko on upealla paikalla korkean mäen päällä. Rooman Pantheonin muotoa mukaileva pyöreä kirkkosali ja sen yllä oleva kupoli poikkeavat perinteisestä suomalaisesta kirkkorakentamisesta. Keskustan pääkirkon lisäksi kaupungin alueella on neljä muutakin kirkkoa, joihin tutustuminen on oivallinen tapa tutustua kaupunkiin laajemmin ja tehdä halpa matka Nokialle. Esimerkiksi puurakenteinen uusgoottilaista tyyliä edustava Siurion kirkko ja aivan 1800-luvun alussa valmistunut Suoniemen kirkko ovat ehdottomasti vierailun arvoisia kohteita.Kiertele Hinttalan talon pihapiirissä ennen kuin suuntaat ihastelemaan Nokian kirkkoarkkitehtuuria. Täällä tutustut kattavasti 1800-luvun talonpoikaiselämään, sillä museopirtti on sisustettu aikakauden esineillä. Museoon kuuluvassa neliriviaitassa on kesäisin vaihtuvia näyttelyitä, ja ympäri vuoden auki olevassa puodissa myydään lähi ja käsityöläistuotteita ja pidetään kahvilaa. Käy samalla myös 1800 ja 1900 luvun vaihteen asuinoloja esittelevissä työläiskodeissa, joissa vieraillessa voi vain ihmetellä elinolojen nopeaa muutosta.Loman Nokialla voi helposti viettää kulttuurikohteita ihastellen, sillä kaupungissa on runsaasti julkisia taideteoksia niin keskustassa kuin muuallakin. Yksittäisistä teoksista tunnetuin on kuitenkin Nokian kaupungin maalla Hämeenkyrön kunnassa sijaitseva Nancy Holtin Yltä ja alta -ympäristötaideteos, joka on rakennettu laajaan sorakuoppaan. Pääset tutustumaan teokseen kirjaimellisesti yltä ja alta, sillä sitä voi tarkastella ylätasanteelta ja sen betonitunneleissa voi kävellä. Suuren keskittymän ulkoilmaveistoksia löydät Siurosta, jossa taiteilijaprofessori Ossi Somman taidepiha sekä viihdyttää että laittaa pohtimaan.Hyvien liikenneyhteyksien varrella olevalle Nokialle on helppo saapua etenkin Tampereelta päin. Taidenähtävyyksien ja kylpylälomailun lisäksi Nokialla kannattaa käydä tutustumassa luonnonkohteisiin. Upeiden vesistöjen lisäksi esimerkiksi ontto siirtolohkare Pirunpesäkivi on vierailun arvoinen kohde.

Scandic Eden Nokia

Scandic Eden Nokia

4 out of 5
Paratiisikatu 2 Nokia
Hinta on 131 € per yö ajalle 1.3. viiva 2.3.
131 €
1.3.–2.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Nokia. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 3 sisäuima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä ...
8/10 Very Good! (892 arvostelua)
Henkilökunnan ystävällisyys ja osaaminen ja palvelu alttius hyvä.

Arvosteltu 31.12.2025

Scandic Eden Nokia
Lapland Hotels Arena

Lapland Hotels Arena

Ratapihankatu 54 Tampere
Hinta on 144 € per yö ajalle 8.2. viiva 9.2.
144 €
8.2.–9.2.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Lähellä ...
9,4/10 Exceptional! (1 001 arvostelua)
Kaikki sujui taas hienosti👍

Arvosteltu 29.1.2026

Lapland Hotels Arena
Courtyard by Marriott Tampere City

Courtyard by Marriott Tampere City

YLIOPISTOKATU 57 Tampere
Hinta on 75 € per yö ajalle 15.2. viiva 16.2.
75 €
15.2.–16.2.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Tampere. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), huonepalvelusta ja ympäri vuorokauden auki olevasta ...
8,8/10 Excellent! (1 220 arvostelua)
ok

Arvosteltu 26.1.2026

Courtyard by Marriott Tampere City
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Wallesmanni - Nokia Arena by Come in

Wallesmanni - Nokia Arena by Come in

3.5 out of 5
8 Kansikatu Tampere Pirkanmaa
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, parvekkeesta ja kaapelitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat Nokia Arena ja Kauppakeskus ...
9,6/10 Exceptional! (25 arvostelua)
Huippu sijainti, huone oli siisti ja hyvin varusteltu.

Arvosteltu 29.1.2026

Wallesmanni - Nokia Arena by Come in
Forenom Aparthotel Tampere Kauppakatu

Forenom Aparthotel Tampere Kauppakatu

2 out of 5
4 Kauppakatu Tampere
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja kaapelitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat Ainamuoti ...
9/10 Wonderful! (175 arvostelua)
Kiva miljöö

Arvosteltu 26.10.2025

Forenom Aparthotel Tampere Kauppakatu
City Home Finland

City Home Finland

2 out of 5
22 Pohjolankatu Tampere Pirkanmaa
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Tampere. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä. Lähellä sijaitsevat Tammelantori ja Rosala, jotka ovat suosittuja ...
City Home Finland
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Nokia: Arvostelut

3.8
Asiakasarvosana
5 - Loistava
0
5 - Loistava 0%
4 - Hyvä
8
4 - Hyvä 80%
3 - OK
2
3 - OK 20%
2 - Pettymys
0
2 - Pettymys 0%
1 - Hirveä
0
1 - Hirveä 0%

Kohteen Nokia lähellä sijaitsevat kaupungit