Topkapin palatsi on yksi parhaiten säilyneistä ottomaanien ajan palatseista, ja se sijaitsee paikassa, josta Istanbul alkoi kasvaa. Käynti palatsissa on mainio katsaus tämän turkkilaisen kaupungin ottomaanien aikaiseen historiaan. 1400-luvulla rakennettu Topkapin palatsi muunnettiin museoksi vuonna 1924 Turkin tasavallan perustajan Atatürkin ollessa vallassa.Palatsi on loistava kohde historian ystäville, mutta monet tulevat sinne pelkkien maisemien vuoksi. Palatsista avautuvat upeat näkymät Istanbulin Kultaisen sarven luonnonsatamaan, Bosporinlahdelle ja Marmaranmerelle.Palatsin rakennukset sijaitsevat 70 hektaarin kokoisella maa-alueella, ja niitä ympäröi yli viiden kilometrin pituinen muuri. Voit ihastella massiivisia portteja, puiden reunustamia sisäpihoja ja klassisia turkkilaisia rakennuksia, joissa ottomaanisulttaanit seuraajineen aikanaan asuivat. Palatsi kasvoi ja muuttui sulttaanien vaihtuessa, ja jokainen heistä jätti paikkaan oman jälkensä.Käy palatsin yksityisissä tiloissa sijainneessa haaremissa, jossa sulttaanin perhe ja sitä palvelleet jalkavaimot ja eunukit asuivat. Haaremi oli perinteisesti suljettu ulkopuolisilta, joten siitä syntyi ja levisi myyttejä ja tarinoita nopeaan tahtiin. Nykyään vain osa haaremista on avoinna yleisölle, mutta voit silti nähdä sulttaanin äidin 40-huoneisen asuintilan, suuret kylpyhuoneet sekä kupolikattoisen salin, jossa sulttaani vietti vapaa-aikaansa.Vielä satoja vuosia myöhemminkin paikka häikäisee loistollaan. Sisäpihoilla voit nähdä useita turkkilaisen taiteen ja arkkitehtuurin helmiä. Keittiöissä on esillä kiinalaisten ja japanilaisten posliinien kokoelma, jossa on yhteensä on noin 12000 osaa. Uloimmalta sisäpihalta voit ihastella ortodoksista Hagia Irene -kirkkoa, jossa järjestetään nykyään konsertteja. Se on myös museo, mutta siellä vierailemiseen vaaditaan erityislupa.Istanbulin vanhassakaupungissa sijaitsevassa Topkapin palatsissa ei ole omia opaspalveluja, mutta lipunmyyntipisteiden edessä on yleensä useita yksityisiä oppaita, joilta voit ostaa palveluja. Palatsi on avoinna muina päivinä paitsi tiistaina.
Topkapın palatsi: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Topkapın palatsi
Suunnittele matka ja näe Topkapın palatsi


Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 188 aktiviteettia
Istanbul: Bosporin illallisristeily ja show yksityisellä pöydällä
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 30 aktiviteettia
Istanbul: Istanbulin vanhankaupungin yksityinen turkkilainen kylpylä, hiero...
Lentokone-, helikopteri- ja kuumailmapalloretket
Näytä kaikki 13 aktiviteettia
Efesoksen ja Neitsyt Marian päiväretki lentäen Istanbulista
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 12 aktiviteettia
Istanbulista: Sapanca ja Masukiye päiväretki lounaalla
Nähtävyydet
Näytä kaikki 8 aktiviteettia
Istanbul: Zipline-seikkailu Bosporin näköalalla: Zipline Adventure with Bos...
Suositut vierailukohteet

Istanbulin arkeologinen museo
Voit käydä kiertelemässä näyttelyitä kohteessa Istanbulin arkeologinen museo, joka on kohteessa Istanbul sijaitseva museo ja jolla on takanaan värikäs menneisyys. Kävele alueen rannikolla tai vieraile sen kaupoissa.

Hagia Irene
Voit käydä tutkimassa näyttelyitä kohteessa Hagia Irene, joka on kohteessa Istanbul sijaitseva museo ja jolla on takanaan kiehtova menneisyys. Tutustu alueen kiehtoviin museoihin ja merkittäviin muistomerkkeihin.

Gülhanen puisto
Kiertele tämän keskeisellä paikalla sijaitsevan puiston ruusupuutarhoissa, käy museoissa ja sulttaanin palatsissa ja ihastele Bosporinsalmen maisemia.

Istanbulin Islamin tieteen ja teknologian historian museo
Voit käydä tutkimassa näyttelyitä kohteessa Istanbulin Islamin tieteen ja teknologian historian museo, joka on kohteessa Istanbul sijaitseva museo ja jolla on takanaan värikäs menneisyys. Vieraile alueen vaikuttavassa katedraalissa tai kuljeksi rannikolla.

Sulttaani Ahmed III:n suihkulähde
Sulttaani Ahmed III:n suihkulähde on vain yksi kohteen Istanbul nähtävyyksistä, joten mikset tutkisi myös muita näkemisen arvoisia paikkoja lomasi aikana? Kävele alueen rannikolla tai käy tutkimassa sen maineikkaita taidegallerioita.

Hagia Sofia
Tämä kirkkona, bysanttilaisena katedraalina ja myöhemmin myös moskeijana toiminut monumentti on turkkilaisten kansallisaarre.
Parhaat hotellitarjoukset
Topkapın palatsi: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Sultanhan Hotel - Special Class

Seven Hills Hotel - Special Class

The Ritz-Carlton, Istanbul

Hotel Saba Sultan

Sura Hagia Sophia Hotel

GLK PREMIER Acropol Suites & Spa - Special Class

Legacy Ottoman Hotel

Hotel Arcadia Blue Istanbul

Hagia Sofia Mansions Istanbul, Curio Collection by Hilton
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
- Samankaltaisia lomakohteita kuin Topkapın palatsi
- Topkapın palatsi: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- Hotellit lähellä kohdetta Taksim-aukio
- Hotellit lähellä kohdetta Sininen moskeija
- Hotellit lähellä kohdetta Hagia Sofia
- Hotellit lähellä kohdetta Suuri basaari
- Hotellit lähellä kohdetta Bosphorus
- Hotellit lähellä kohdetta Bosporin silta
- Hotellit lähellä kohdetta Dolmabahçen palatsi
- Hotellit lähellä kohdetta Bağdat-puistokatu
- Hotellit lähellä kohdetta Floryan ranta
- Hotellit lähellä kohdetta Ciragan Palace Kempinski
- Hotellit lähellä kohdetta Istanbul Cevahir Shopping and Entertainment Centre
- Hotellit lähellä kohdetta Istanbul Expo Centerin messukeskus