Tokion keisarillinen palatsi on yhä Japanin keisariperheen ensisijainen asunto. Kuten valtionpäänmiesten asunnot muuallakin maailmassa palatsin rakennukset ja sisäpuutarhat eivät ole auki yleisölle. Kaksi kertaa vuodessa (23.12. ja 2.1.) voit kuitenkin astua palatsin sisäpuutarhaan ja nähdä keisarillisen perheen vilkuttamassa parvekkeella.Tokion alkuperäinen nimi oli Edo. 1600-luvulta vuoteen1867 saakka sitä hallitsevat shogunit elivät Edon linnassa tällä Tokion keskusalueella. Vuonna1868, kun shogunaatti kaadettiin, Japani siirsi pääkaupunkinsa Kiotosta Tokioon ja valtasi Edon linnan. Tulipalon tuhottua suuren osan rakennuksesta sen paikalle rakennettiin uusi keisarillinen palatsi vuonna1888. Kiinnitä huomiota kiviseiniin ja ‑torneihin sekä Nijubashi-siltoihin, jotka ylittävät palatsin ulko- ja sisäpihojen välisen vallihaudan. Ne muistuttavat satojen vuosien takaisia rakenteita ajalta, jolloin vallihaudoilla ja suojamuureilla oli tärkeä suojaamistehtävä. Asuinrakennuksen itäpuolella on keisarillisen palatsin itäpuutarha, joka on auki yleisölle joka päivä maanantaita ja perjantaita lukuun ottamatta. Täällä on rauhallisia viheralueita ja lampia sekä muotoiltu japanilainen puutarha. Näkyvissä on jäännöksiä varhaisista linnanmuureista. Lähistöllä ovat myös Tokion kansallinen modernin taiteen museo, MOMAT Kogeikan ‑käsityögalleria sekä tiedemuseo. Heti palatsin pohjoispuolella on Kitanomarun yleinen puisto, jossa sijaitsee Nippon Budokan ‑halli. Budokan on maailmankuulu itsepuolustuslajien, painin ja musiikin keskus, jossa on esiintynyt lukuisia kansainvälisiä tähtiä Beatlesista Taylor Swiftiin. Yasukunin pyhäkkö on lyhyen kävelymatkan päässä luoteessa.Palatsi sijaitsee Tokion keskustassa 3,4neliökilometrin kokoisella alueella vain muutaman minuutin päässä Tokion asemasta. Otemachin asema on lähinnä itäpuutarhaa, Kudanshita puolestaan lähinnä Budokania.
Tokion keisarillinen palatsi: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit
Koe Tokion keisarillinen palatsi
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 144 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelleFuji-vuori ja Hakone 1 päivän kiertomatka Paluu luotijunalla
Risteilyt ja veneretket
Näytä kaikki 7 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelleKokopäivän bussikierros Tokiossa risteilyllä varustettuna
Shoppailu ja muoti
Näytä kaikki 12 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelleTokio: Hakone Fuji Day Tour w/ Cruise, Cable Car, Volcano: Hakone Fuji Day ...
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 6 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelleFuji-vuori ja Hakone 1 päivän kiertoajelu Paluu bussilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 24 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdellePäivä Tokiossa, omalla tavallasi
Suositut vierailukohteet
Chidorigafuchi-puisto
Tutki luontoa kohteessa Tokio sijaitsevalla ihastuttavalla viheralueella Chidorigafuchi-puisto. Käy tutkimassa tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen maineikkaita taidegallerioita ja kiehtovia museoita.
Keisarillisen palatsin itäinen puutarha
Tutki luontoa kohteessa Tokio sijaitsevalla ihastuttavalla viheralueella Keisarillisen palatsin itäinen puutarha. Tutustu tämän kulttuuristaan tunnetun alueen maineikkaisiin taidegallerioihin ja temppeleihin.
Chidorigafuchin kansallinen hautausmaa
Ota selvää kohteen Tokio historiasta, kun piipahdat kohteessa Chidorigafuchin kansallinen hautausmaa. Tutustu tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen kiehtoviin museoihin ja temppeleihin.
Kokyo Gaien -kansallispuutarha
Tutki luontoa kohteessa Tokio sijaitsevalla ihastuttavalla viheralueella Kokyo Gaien -kansallispuutarha. Tutustu tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen maineikkaisiin teattereihin ja temppeleihin.
Nijubashin silta
Ota selvää kohteen Tokio historiasta, kun piipahdat kohteessa Nijubashin silta. Käy tutkimassa tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen kiehtovia museoita ja maineikkaita taidegallerioita.
Britannian suurlähetystö
Kun olet vieraillut kohteessa Britannian suurlähetystö, sinun kannattaa järjestää aikaa myös muille nähtävyyksille ja aktiviteeteille kohteessa Tokio. Käy tutkimassa tämän eloisasta ilmapiiristään tunnetun alueen kiehtovia museoita ja maineikkaita taidegallerioita.
Parhaat hotellitarjoukset
Tokion keisarillinen palatsi: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä
- Samankaltaisia lomakohteita kuin Tokion keisarillinen palatsi
- Tokion keisarillinen palatsi: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Hotellin teema
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- Hotellit lähellä kohdetta Tokyo Disneyland®
- Hotellit lähellä kohdetta Tokyo Dome
- Hotellit lähellä kohdetta TOKYO SKYTREE
- Hotellit lähellä kohdetta Tokyo Tower
- Hotellit lähellä kohdetta Shibuyan risteys
- Hotellit lähellä kohdetta Tokionlahti
- Hotellit lähellä kohdetta Toyosun markkinat
- Hotellit lähellä kohdetta Ghiblin museo
- Hotellit lähellä kohdetta Meiji-temppeli
- Hotellit lähellä kohdetta Wasedan yliopisto
- Hotellit lähellä kohdetta Roppongi Hiruzu
- Hotellit lähellä kohdetta Tokio International Forum -konferenssikeskus
- Hotellit lähellä kohdetta Tokion keskusta
- Hotellit lähellä kohdetta Kansallisstadion
- Hotellit lähellä kohdetta Tokion metropolin hallintorakennus