Loma Tampereen monipuolisessa kaupungissa sopii kaikenikäisille, sillä huvittelumahdollisuuksia on laidasta laitaan. Maisemaa hallitsevat kaksi suurta järveä Näsijärvi ja Pyhäjärvi, keskustassa kuohuva Tammerkoski sekä Särkänniemen huvipuiston Näsinneula. Kaupunkiluonnon ja huvipuistoelämysten lisäksi monet tekevät matkan kaupunkiin sen runsaan teatteri- ja muun kulttuuritarjonnan pariin.
Tampereen kaupunki perustettiin vuonna 1779 Tammerkosken rannalle, ja siitä kehittyi pikku hiljaa merkittävä teollisuuskaupunki. Nykyisin Tampere on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Tammerkosken rannalla on yhä kaupungille omaleimaisia vanhoja, punatiilisiä tehdasrakennuksia, ja kosken ylle on rakennettu useita siltoja. Tekniikan alan koulutus alkoi Tampereella teollisuuden myötä jo varhain, ja Tampere tunnetaankin nykyisin erityisesti tekniikan alan yliopistokaupunkina.
Tamperetta voisi kutsua todelliseksi kulttuurikaupungiksi, sillä siellä järjestetään vuosittain elokuvajuhlat ja muita festivaaleja. Myös kaupungin teatterielämä on tunnettu ja laadukas, mistä pitävät huolen esimerkiksi Pyynikin kuuluisa kesäteatteri sekä monet muut teatterit. Tampere tunnetaan myös kirjailijoiden ja kirjallisuuden kaupunkina. Vietä ensin mukava ilta teatterin ja illallisen parissa ja rentoudu sitten viihtyisässä hotellissa.
Teatteri- ja festivaalitarjonnan lisäksi Tampereella on erittäin monipuolinen museotarjonta. Mielenkiintoisia näyttelyitä tarjoaa esimerkiksi Tampereen taidemuseo, jonka lähellä on myös Amurin työläismuseokortteli. Muihin suosittuihin museokohteisiin kuuluu esimerkiksi Museokeskus Vapriikki, jonka tiloissa on useampiakin museoita ja näyttelyitä. Lähde Tampereen-matkan aikana pienelle arkkitehtuurikierrokselle ja tutustu kaupungin hienoihin kirkkoihin. Kaupungin arkkitehtuurin helmiin kuuluu myös sen vuonna 1901 avattu kauppahalli.
Lapsiperheet viihtyvät Tampereella erityisen hyvin. Monet suuntaavat Muumilaaksoon, jossa on esillä Tove Janssonin alkuperäisiä muumiteoksia. Todellinen vetonaula on kuitenkin Särkänniemen huvipuisto, joka sisältää monenlaista nähtävää ja tekemistä. Tämän suuren elämyspuiston tunnetuin maamerkki on 168 metriä korkea Näsinneulan näköalatorni. Särkänniemen mitä hurjimpien huvipuistolaitteiden jälkeen voit vierailla muun muassa Sara Hildénin taidemuseossa, planetaariossa tai lasten eläintarhassa.
Vesistöt ja harjut kuuluvat olennaisesti Tampereen maisemaan. Voit lähteä kävelylle luonnon helmaan, mutta silti olla lähellä keskustaa. Hyvä paikka aloittaa kävelykierros on keskustan läpi virtaava Tammerkoski, joka on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Voit suunnata myös hieman kauemmas Pyynikinharjulle Pyhäjärven rannalle, ja siellä sijaitsevasta Pyynikin näkötornista näet hienot järvimaisemat vieläkin paremmin. Harjumaisemiin pääset tutustumaan myös Pispalan uniikissa kaupunginosassa.
Tampereelle luonnon helmaan pääset helposti, olipa matkavälineenä bussi tai juna, ja myös lento kauempaa onnistuu kätevästi. Varaa matkaan useampi päivä, jotta ehdit maistaa kuuluisia tamperelaisia herkkuja, kuten mustaamakkaraa ja munkkeja.