Uudellamaalla sijaitseva Sipoo on pääkaupunkiseudun suosittu asuinkunta, joka tarjoaa matkailijalle etenkin ihastuttavia luontoelämyksiä. Sipooseen pääsee Helsingistä noin kolmessa vartissa, joten esimerkiksi pääkaupunkiseudulle suuntautuvalla matkalla Sipoo on erinomainen valinta rauhalliseksi yöpymispaikaksi. Sipoo on myös itsessään monipuolinen matkailukohde, sillä esimerkiksi Sipoonkorven kansallispuisto ja Sipoon saaristo ovat hurmaavia luontoalueita. Lisäksi tutustut Sipoossa paikalliseen historiaan ja vietät aktiivilomaa Talma Skin hiihtokeskuksessa.Aloita reissusi pienellä kaupunkilomalla Sipoon keskustassa, jossa on hyvien palveluiden lisäksi kaksi kaunista ja historiallista kirkkoa. Sipoon vanha kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko, joka on käytössä kesäaikaan. Pyhälle Sigfridille omistettu kirkko rakennettiin 1400-luvun puolivälissä, ja se on nykyisin erittäin suosittu vihkikirkko. Muina aikoina paikallinen seurakunta kokoontuu punatiiliseen uusgoottilaista tyyliä edustavaan Sipoon kirkkoon, jonka sisätiloissa on upeita puuleikkauksia.Jatka lomaasi Sipoon keskustassa vierailemalla Maatalousmuseossa, joka sijaitsee aivan Sipoon uudemman kirkon vieressä. Entisessä viljamakasiinissa toimiva museo esittelee maataloudessa käytettyjä työvälineitä, jotka toimivat kirjaimellisesti hevosvoimalla. Tutustuttuasi Sipoon kirkkoihin ja maaseutuelämään voit lähteä kävelylle Sipoonjoen toisella puolella sijaitsevaan Itäiseen jokipuistoon. Nikkilän vanhan sairaala-alueen ympärille syntynyt kaupunginosa on täynnä kauniita myöhäisjugendtyylisiä rakennuksia, ja alueella toimiva Artborg 35 on täynnä paikallisten taiteilijoiden ja käsityöläisten toimintaa.Yksi Sipoon suosituimmista vierailukohteista on kuitenkin Sipoonkorven kansallispuisto, joka on lähellä Vantaan rajaa. Omatoiminen lomailija suunnittelee virkistävän ja halvan matkan Sipoon upeimpaan luontokohteeseen, jossa on kaikenkuntoisille sopivia luontopolkuja. Koskemattoman luonnon lisäksi Sipoonkorven kansallispuistossa on ihmisen muokkaamia perinnemaisemia, joilla laiduntaa kesäisin hevosia. Vaella Byabäckenin perinnemaisemien lisäksi Kalkkiruukin luontopolulla, joka vie korkeille kallioille ja kalkkikaivokselle.Sipoolla on myös ihania virkistyskäytössä olevia saaria Suomenlahden rantamilla. Vieraile esimerkiksi Norrkullalandetin saarella, jonne voi mennä retkeilemään, polskimaan uimarannalla ja pelaamaan vaikka frisbeegolfia. Voit halutessasi jäädä nauttimaan Norrkullalandetin näköalatornista aukeavista merimaisemista vähän pidemmäksi aikaa jossain saaren majoituspaikoista tai käydä siellä vain päiväseltään esimerkiksi Pörtö Linen järjestämällä reittikuljetuksella. Kalkkirannan satamaan palattuasi kannattaa käydä vielä vierailulla Sibbesborgin linnoituksen vallihaudoilla, jotka sijaitsevat Sipoossa Söderkullan taajama-alueen lähettyvillä.Sipoo on erinomainen paikka ottaa pieni irtiotto arjesta, sillä hyvät kulkuyhteydet Helsinkiin päin tekevät siitä houkuttelevan käyntikohteen. Kauniiden luontomaisemien lisäksi paikalliset ja muualta päin saapuneet laskettelijat ja lumilautailijat innostuvat Talma Ski hiihtokeskuksen ylläpitämistä lumisista rinteistä. Kesäisin Talman rinteillä nähdään aivan toisenlaisia touhuja, sillä seikkailuradat, vaijeriliuku ja paintball-pelit viihdyttävät Sipooseen saapuvia vierailijoita.
Sipoo matkavinkit
Matkaopas
Koe Sipoo
Sipoo – Missä yöpyä?
Löydä kohteen Sipoo parhaat alueet suosikkiaktiviteettiesi kannalta. Lue lisää kohteesta Sipoo
Lue lisää kohteesta Sipoo
Sipoo
Kohteessa Sipoo vieraillessasi Sipoonkorven kansallispuisto ja Kuusijärvi ovat joitain lähiseudun mielenkiintoisia kohteita.

Scandic Grand Central Helsinki
Vilhonkatu 13 Helsinki
Hinta on 100 € per yö ajalle 4.10. viiva 5.10.
100 €
4.10.–5.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Asiakkaamme kehuvat ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (2 290 arvostelua)
"Huone siisti ja hiljainen. Hyvä sänky ja suihkutila. Aamiainen pettymys. Joutuu varaamaan ajan aamupalalle. Viimeinen aika arkena oli 9:15 ja jo 9:30 kerrottiin että ruuat poimitaan kohta pois. Ei täydennetä tarpeeksi joten tuli tunne että syömme vain muiden jättämät jämät ja raavimme kulhoja pohjaan ..."
Arvosteltu 1.9.2026

Clarion Hotel Helsinki Airport
Taivastie 3 Vantaa Vantaa
Hinta on 161 € per yö ajalle 19.9. viiva 20.9.
161 €
19.9.–20.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Vantaa. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), kuntokeskuksesta ja paikan päällä olevista kylpyläpalveluista. Lähellä sijaitsevat ...

VALO Hotel & Work Helsinki
Mannerheimintie 109 Helsinki
Hinta on 70 € per yö ajalle 27.9. viiva 28.9.
70 €
27.9.–28.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
9/10 Upea! (1 873 arvostelua)
"Siisti pieni huone. Sopi yhden yön majoitukseen. Julkisen liikenteen pysäkit varsin lähellä hotellia."
Arvosteltu 4.9.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Juhlamenot Cabin 4 people, Garden view, Fireplace
Västerskog Uusimaa
Yövy tässä mökissä kohteessa Sipoo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Flyangenin luonnonsuojelualue ja Taasjärven ...

Bob W Helsinki Kaarti
Kasarmikatu 40 Helsinki
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Esplanadi ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (180 arvostelua)
"Erittäin siisti huone. Sijainti erinomainen kaupungin ytimessä, silti huone oli hiljainen. Voin suositella kaikille. Aamulla sai automaattikahvia alakerrasta."
Arvosteltu 26.7.2026

Bob W Helsinki Katajanokka
4 Kruunuvuorenkatu Helsinki
Yövy tässä ylellisessä huoneistossa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Lähellä sijaitsevat ...
9,4/10 Poikkeuksellinen! (469 arvostelua)
"Super clean and nice room. One of the best experiences so far in Helsinki accommodations."
Arvosteltu 1.9.2026
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Kohteen Sipoo suositut nähtävyydet
Aktiviteetit

Helsingistä: Nuuksion kansallispuiston vaelluskierros ruokailun kanssa
94 €
per aikuinen
100 % matkailijoista suosittelee

Helsinki: City Planner -oppaan kanssa.
50 €
per aikuinen
100 % matkailijoista suosittelee
Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla
- Autonvuokraus kohteen Helsinki-Vantaa lentoasemalla
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Herttoniemi
- Autonvuokraus – Järvenpää
- Autonvuokraus – Jokela
- Autonvuokraus – Kerava
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Mall of Tripla
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Malmi
- Autonvuokraus – Mäntsälä
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Oulunkylä
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Pasila
- Autonvuokraus – Porvoo
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Puotila
- Autonvuokraus – Sipoo
- Autonvuokraus – Söderkulla
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Tikkurila
- Autonvuokraus lähellä kohdetta Töölö
- Autonvuokraus – Tuusula
- Autonvuokraus – Vantaa
- Autonvuokraus lähellä kohdetta VM Karting Center
- Pakettiauto – Autonvuokraus – Porvoo
- Pakettiauto – Autonvuokraus – Tuusula
- Sipoonkorven kansallispuisto
- Nevas Golf
- Golf Talma
- Helsingin tuomiokirkko
- Helsingin messukeskus
- Senaatintori
- Finlandia-talo
- Veikkaus Arena
- Kauppatori
- Helsingin jäähalli
- Länsiterminaali
- Mall of Tripla
- Viihdekeskus Flamingo
- Nuuksion kansallispuisto
- Kauppakeskus Jumbo
- Helsinki Outlet
- Linnanmäen huvipuisto
- Olympiastadion
- Länsisatama
- Aalto-yliopisto





