Pasila matkavinkit

Helsinki

Pasila
Pasila
Pasila
Pasila
Pasila
Joukkoliikenteen keskuksena tunnettu Pasila on loistava aloituspaikka Helsingin-matkalle. Aivan lähietäisyydellä on monia pääkaupungin suosituimpia kohteita.

Pasila on tuttu kaupunginosa monelle pääkaupunkiseudun matkailijalle, sillä käytännössä kaikki Helsinkiin saapuvat ja sieltä lähtevät junat pysähtyvät Pasilassa. Kaupunginosan yleisilme on junan ikkunasta nähtynä varsin betoninen, mutta vain vähän matkan päässä on kasvitieteellistä loistoa ja Vallilan ihastuttava puutaloalue. Monet Helsingin suurimmista yleisötapahtumista järjestetään Pasilassa, sillä Messukeskus ja Hartwall Areena houkuttelevat jättiyleisöjä tähän kaupunginosaan. Nouse siis junasta jo ennen päätepysäkkiä ja aloita Helsingissä vietetty loma Pasilaan ja sen ympäristöön tutustuen.Monet Pasilaan saapuvat matkailijat tulevat siellä järjestettävien konserttien ja tapahtumien houkuttelemana. Aivan Pasilan aseman vieressä sijaitseva Messukeskus on erinomaisten liikenneyhteyksien varrella oleva monipuolinen tapahtumapaikka, jossa järjestetään kaikkea kirjamessuista venenäyttelyihin. Messukeskus vetää puoleensa tavallisten tallaajien lisäksi eri alojen ammattilaisia, jotka tulevat käymään huipputason seminaareissa. Harrastit sitten tanssia tai rotukissoja, löydät Messukeskuksen laajasta tarjonnasta varmasti jotain itseäsi kiinnostavaa.Toinen matkalle Pasilaan väkeä houkutteleva kohde on Hartwall Areena, joka on kansainvälisten huippuartistien suosima konserttipaikka ja tietysti Jokereiden jääkiekkopyhättö. Areenalla on aikojen saatossa hihkuttu suosionsa huipulla olevien poikabändien keikoilla ja riemuittu Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestyksestä. Pääset Pasilan asemalta Hartwall Areenalle kävellen noin kymmenessä minuutissa, joten voit huoletta jättää auton kotiin tapahtumiin suunnatessasi. Paikan päältä ei tarvitse poistua nälän tai janon yllättäessä, sillä ravintolapaikkoja Hartwall Areenalla on lähes 4 000 katsojalle.Suurtapahtumien lisäksi voit hyvin lähteä viettämään hieman toisenlaista kaupunkilomaa Pasilaan, sillä aivan kaupunginosan lähellä on täysin juna-aseman ympäristöstä poikkeavia nähtävyyksiä. Helsingin vehrein vierailukohde on varmasti Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, joka on aivan Pasilan kupeessa. Kuuden hehtaarin suuruisella alueella on suomalaisia kulttuurikasveja ja ympäri maailmaa tuotuja lajeja, jotka on järjestetty kasvien alkuperäisen alueen mukaan. Kasvitieteellinen puutarha on auki toukokuun alusta syyskuun loppuun, joten se on täydellinen kohde esimerkiksi kesälomaa viettäville matkailijoille.Toinen viehättävä kaupunkikohde aivan Pasilan vieressä on Puu-Vallila, jonka idyllinen ilme on säilynyt Helsingin kasvaessa ja kehittyessä. Kapeiden katujen varrelle nousi puutaloja 1900 luvun alussa, ja nykyinen Puu-Vallila on virkistävän erilainen vierailukohde. Käy samalla läheisessä eläintalossa Tropicariossa, jossa pääset ihailemaan eksoottisia käärmeitä ja liskoja. Pasilan eteläpuolella on lisäksi monenmoisia mereneläviä esittelevä merimaailma SEA LIFE ja lapsiperheiden suosikkikohde Linnanmäki.Pasilassa vieraileva matkailija näkee kiinnostavan siivun vanhaa Helsinkiä ja modernia kaupunkielämää. Halvan matkan Pasilaan voi kruunata käymällä ”Pasilan galleriassa” eli Itä-Pasilan alitse kulkevassa graffiteilla koristellussa hylätyssä junatunnelissa.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


Pasila: Suosituimmat hotellit

Original Sokos Hotel Tripla

Original Sokos Hotel Tripla

Fredikanterassi 1 B Helsinki
Hinta on 127 € per yö ajalle 30.5. viiva 31.5.
127 €
30.5.–31.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huonepalvelusta. Lähellä ...
9/10 Wonderful! (891 arvostelua)
Todella siisti hotelli, erinomainen aamupala!

Arvosteltu 28.4.2026

Original Sokos Hotel Tripla
Holiday Inn Helsinki - Expo by IHG

Holiday Inn Helsinki - Expo by IHG

4 out of 5
Messuaukio 1 Helsinki
Hinta on 95 € per yö ajalle 4.5. viiva 5.5.
95 €
4.5.–5.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme ...
Holiday Inn Helsinki - Expo by IHG
Scandic Pasila

Scandic Pasila

3.5 out of 5
Maistraatinportti 3 Helsinki
Hinta on 90 € per yö ajalle 14.5. viiva 15.5.
90 €
14.5.–15.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), huonepalvelusta ja kuntoklubista. Lähellä sijaitsevat ...
8,4/10 Very Good! (385 arvostelua)
Siisti huone ja muut tilat. Hyvä sänky ja ihanat vuodevaatteet. Oikein hyvä aamiainen. Hiljainen huone.

Arvosteltu 27.4.2026

Scandic Pasila
Scandic Grand Central Helsinki

Scandic Grand Central Helsinki

4 out of 5
Vilhonkatu 13 Helsinki
Hinta on 105 € per yö ajalle 13.5. viiva 14.5.
105 €
13.5.–14.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Asiakkaamme kehuvat ...
9,4/10 Exceptional! (2 147 arvostelua)
Olemme tosi tyytyväisiä hotellin, ei valittamista. Aamiainen erinomainen. Hyvä huone, nukutti hyvin.

Arvosteltu 25.4.2026

Scandic Grand Central Helsinki
Comfort Hotel Helsinki Airport

Comfort Hotel Helsinki Airport

3.5 out of 5
Taivastie 1 Vantaa Uusimaa
Hinta on 113 € per yö ajalle 30.5. viiva 31.5.
113 €
30.5.–31.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Vantaa. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), pysäköinnistä (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. Lähellä ...
9,2/10 Wonderful! (1 503 arvostelua)
Hotellihuone sinällään oli siisti ja rauhallinen, mutta tosi pieni. Tiesimme, että 140-senttinen sänky, kuten meillä kotonakin. Mutta että sinne pääsi vain yhdestä sivusta! Jos ja kun halusi yöllä vessaan, piti kiivetä toisen henkilön yli. Opastus P5-parkkipaikalta oli huono. Ja olisipa ajo-ohjeissa ...

Arvosteltu 28.4.2026

Comfort Hotel Helsinki Airport
Clarion Hotel Helsinki

Clarion Hotel Helsinki

4.5 out of 5
Tyynenmerenkatu 2 Helsinki Uusimaa
Hinta on 128 € per yö ajalle 2.5. viiva 3.5.
128 €
2.5.–3.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Helsinki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 3 baarista/loungesta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat ...
9/10 Wonderful! (1 438 arvostelua)
Aamiainen todella hyvä. Henkilökunta ystävällistä. Ja kaikki sujuu todella hyvin🌟

Arvosteltu 26.4.2026

Clarion Hotel Helsinki
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Pasila: Muita alueita lähistöllä

Keskinen

Keskinen

4/5(48 arvostelua alueesta)

Keskinen tunnetaan kirkoista ja elävästä musiikista. Arabiakeskus ja Mall of Tripla ovat vierailun arvoisia kohteita, ja Paavalin kirkon raitiovaunupysäkki, Helsinki ja Mäkelänrinteen raitiovaunupysäkki, Helsinki takaavat, että alueella liikkuminen on vaivatonta.

Keskinen
Taka-Töölö

Taka-Töölö

Lukuisista ruokailumahdollisuuksista tunnettu Taka-Töölö tarjoaa vierailijoille mielenkiintoisia kohteita, kuten Korjaamo. Ja jos haluat tutustua kaupunkiin lähemmin, se on helppoa, koska lähellä sijaitsee sekä Töölön hallin raitiovaunupysäkki, Helsinki että Kansaneläkelaitoksen raitiovaunupysäkki, Helsinki.

Taka-Töölö
Kallio

Kallio

4/5(68 arvostelua alueesta)

Ostosmahdollisuuksista tunnettu Kallio tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Hakaniemi. Ja Karhupuiston raitiovaunupysäkki, Helsinki ja Kaarlenkadun raitiovaunupysäkki, Helsinki taas varmistavat, että voit tutustua myös muihin tämän kaupungin alueisiin.

Kallio
Töölö

Töölö

Jos aiot viettää aikaa kohteessa Töölö, tutustu joihinkin sen nähtävyyksiin, kuten Suomen kansallisooppera tai Finlandia-talo. Läheiset Töölöntorin raitiovaunupysäkki, Helsinki ja Hesperian puiston raitiovaunupysäkki, Helsinki takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Töölö
Kaisaniemi

Kaisaniemi

Jos vietät aikaa kohteessa Kaisaniemi, Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha ja Kaisaniemen Kasvitieteellinen Puutarha ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Kaisaniemi
Kluuvi

Kluuvi

4/5(305 arvostelua alueesta)

Matkustajat pitävät erityisesti kohteen Kluuvi lukuisista ruokailumahdollisuuksista. Ja Rautatientorin metroasema, Helsinki sekä Rautatieaseman raitiovaunupysäkki, Helsinki takaavat, että sinun on helppoa tutustua alueen nähtävyyksiin, kuten Helsingin keskustakirjasto Oodi.

Kluuvi


Pasila matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi: